Timo Summa: Islanti taipuu vielä EU-jäsenyyteen

Helsingissä vieraillut Timo Summa viihtyy Islannissa hyvin. Säätila tosin vaihtelee saarivaltiossa nopeammin ja rajummin kuin Suomessa.

Helsingissä vieraillut Timo Summa viihtyy Islannissa hyvin. Säätila tosin vaihtelee saarivaltiossa nopeammin ja rajummin kuin Suomessa.

Unionin suosio Islannissa kasvaa, kunhan EU-tiedotusta lisätään ja talouskasvu kiihtyy, arvioi johtaja Timo Summa Islannin EU-edustustosta.

Tuomo Tarvas
Kuva Markus Sommers
14.9.2010

Islanti saattaa liittyä EU-perheeseen muutaman vuoden sisällä, vaikka unionin kannatus on talouskriisin jäljiltä pohjalukemissa. Näin uskoo Islannin EU-edustuston johtaja Timo Summa.

Viisitoista vuotta
EU:n palveluksessa

Kauppatieteiden tohtori Timo Summa (synt. 1948) aloitti Bryssel-uransa vuonna 1995 Euroopan komission ulkosuhteista vastaavassa Relexissä. Summan vastuulla olivat Venäjään ja muihin entisen Neuvostoliiton maihin liittyvät suhteet.

Relexistä Summa siirtyi yrityspääosastolle ja sieltä laajentumispääosastolle.

Summa osallistui komission edustajana Harvardin yliopiston Fellow-ohjelmaan, jossa hän tutki EU:n laajentumisen vaikutuksia.

Summan mukaan valtaosa liittymisen edellytyksistä on jo ratkaistu ETA-sopimuksen kautta.

– Ratkaisevaa on kansalaisten mielipide ja puolueiden konsensus, Summa sanoo.

Summa aloitti Islannin EU-edustuston ensimmäisenä johtajana tämän vuoden alussa. Reykjavikin yksiköllä on samat tehtävät kuin muillakin edustustoilla, mutta erityistavoitteena on edistää jäsenyysprosessia.

Islannin neuvottelut alkoivat heinäkuussa, ja niiden on arvioitu kestävän vähintään 18 kuukautta. Islantilaiset ilmaisevat aikanaan kantansa EU-jäsenyyteen kansanäänestyksessä.

Talouskriisi vei kansan uskon pankkeihin ja poliitikoihin.

– Ennen taantumaa enemmistö kannatti jäsenyyttä. Uskon, että talouden elpyminen lisää unionin suosiota, Summa sanoo.

Tiedon puute vähentää EU-kannatusta

Unionin toimintaa tunnetaan Summan mukaan äärimmäisen huonosti, mikä on saattanut vähentää EU-sympatioita.

– Tiedotuksen lisääminen on eräs edustustomme päätehtävistä, johtaja kertoo.

EU-intoa on vähentänyt myös niin sanottu Icesave-sotku. Kiistassa on kyse siitä, että Hollanti ja Britannia perivät Islannilta takaisin kansalaistensa talletuksia, jotka hävisivät, kun islantilainen Icesave-pankki meni konkurssiin lokakuussa 2008. Asiakkaat menettivät melkein neljä miljardia euroa.

– Toivon, että Icesave-kiistassa päästään sopuun pian, Summa sanoo.

Kalastusteollisuus pelkää kilpailua

Islannissa työntekijäjärjestöt kannattavat EU-jäsenyyttä mutta kansallisesti tärkeä ja äänekäs kalastusteollisuus vastustaa. Kalastusfirmat pelkäävät kilpailua, koska nykyään ulkomaalaiset saavat omistaa korkeintaan 49 prosenttia islantilaisista kalastusalan yrityksistä. Tämä on EU:n periaatteiden vastaista.

Kalastuksen ohella saarivaltion asukkaita hiertää valaanpyynti. Timo Summan mukaan Islanti pitää kiinni kiistellystä elinkeinosta kahdesta syystä.

– Ensimmäinen syy on symbolinen: Islanti haluaa päättää omista asioistaan. Toiseksi Islanti vetoaa siihen, että valaat vievät kalastajilta saaliit. Islanti haluaisi pyytää valaita silloin, kun valaskannat ovat suuria, Summa toteaa.

EU vastustaa valaanpyyntiä ankarasti. Summa kuitenkin uskoo, että EU ja Islanti saavuttavat molemmille kohtuullisen kompromissin kalastukseen ja valaanpyyntiin liittyvissä neuvotteluissa.

Peli- ja genetiikkafirmat tulevia menestyjiä

Timo Summa muutti Reykjavikiin tämän vuoden alussa. Hänen mielestään Islantiin ja islantilaisiin on ollut helppo tutustua.

– Hallinto on tehokas, asiat toimivat ja kaikki puhuvat englantia. Suuri osa islantilaisista opiskelee jossain vaiheessa ulkomailla, etenkin Ruotsissa, Englannissa ja Norjassa, ja kansainvälinen koulutustaso näkyy, Summa kertoo.

Finanssikriisi kaatoi islantilaisen pankkiklusterin. Sen jälkeen maassa on mietitty ankarasti, mistä aloista voisi kasvaa uusia talouden kultakimpaleita. Summan mukaan turismilla menee tulevaisuudessakin lujaa, mutta vielä nopeampaa kasvu on ollut peli- ja genetiikan alojen yrityksissä. Niihin on palkattu runsaasti väkeä. Lisäksi Islannissa toimii eräs maailman suurimmista proteesinvalmistajista, Össur.


Linkit

Parlamentti tukee Islannin EU-pyrkimystä (Euroopan parlamentti)

Lisää jutun teemoista