Huollatko autosi aina merkkikorjaamossa?
Talousongelmat ovat lisänneet nopeasti köyhien määrää Etelä-Euroopassa. Punainen Risti ja muut avustusjärjestöt auttavat ahdinkoon joutuneita. Italialainen uusköyhä Pippo asuu Roomassa hyväntekeväisyysjärjestön asuntolassa.
Eurokriisin ratkaisuun ei ole yksiselitteistä vastausta. Eri toimijoilla on myös toisistaan poikkeavia näkemyksiä oikeista ratkaisukeinoista ja euroalueen tulevaisuudesta.
Kreikan pelastamiseksi on koottu koko joukko laina- ja takauspaketteja. Niiden kustantamiseen osallistuvat lähes kaikki EU-maiden veronmaksajat ja rahoituslaitokset. Kaikkein raskain maksutaakka lankeaa kuitenkin aivan tavallisille kreikkalaisille.
Päätöksiä euroalueen yhteistyön tiivistämisestä talouskriisin voittamiseksi on tehtävä pian, vaatii EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn.
Euron kohtalo riippuu siitä, lisätäänkö yhteisvastuuta ongelmamaiden auttamiseksi vai vastaako kukin valtio omista velvoitteistaan. Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtaja Sixten Korkman kannattaa jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Euroopan talousvuosi 2010 jäi aikakirjoihin ajanjaksona, josta ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.
Jo pelkkä luettelo EU:n keskeisistä ajankohtaisista aiheista saattaa hengästyttää. Paljon on siis pelissä. Kannattaa seurata ja vaikuttaa.
Ruotsin kruunu notkahti talouskriisin seurauksena. Joko ruotsalaiset haikailevat euron perään?
Europa soitti Ateenaan ekonomisti Michalis Mitsopoulokselle ja kysyi, miten kreikkalaiset suhtautuvat talouden nälkäkuuriin.
Korkeasaaren pikkupanda Daichille löytyi vuoden etsimisen jälkeen kumppani ranskalaisesta eläintarhasta. Entiset hoitajat toivovat, että uhanalainen petoeläin saisi pian jälkikasvua.
Suomalainen indierockbändi hurmasi faninsa jo ensimmäisillä nettiin ladatuilla demokappaleilla. Europa-video esittelee myös bändin uunituoreen musiikkivideon, Latter daysin.
Ranskalaisille on tärkeää, että tuore äiti “palautuu entiselleen” mahdollisimman nopeasti – oli kyse sitten raskauskiloista tai harrastuksista. Lapsi ei muuta koko elämää, ja äidit ehtivät yhä kulttuurimenoihin.
Hiljainen taustatyö kohti Turkin EU-jäsenyyskelpoisuutta jatkuu turkkilaisten ja EU-virkamiesten välillä. Neuvottelut ovat tärkeä porkkana positiiviselle muutokselle Turkissa.
Elämä on joskus epävarmuuden sietämistä. Europa-verkkojulkaisun aiheilla haluamme viestittää, että EU on muutakin kuin talouskriisin hoitoa.