Huollatko autosi aina merkkikorjaamossa?
Koska Romanian ja Bulgarian romanit ovat Euroopan unionin kansalaisia, heillä on EU:n perusoikeuskirjan takaama oikeus oleskella ja liikkua vapaasti kolme kuukautta unionin alueella.
Maahanmuuttopolitiikasta voi ja pitääkin keskustella. Tämä ei kuitenkaan oikeuta muiden ihmisarvoa alentaviin lausuntoihin, kansanedustaja Jani Toivola sanoo.
Hufvudstadsbladetin toimittaja Jeanette Björkqvist kyllästyi uutisoinnin yksipuolisuuteen ja seurasi kuusi viikkoa romanikerjäläisten elämää.
Suuri osa ranskalaisista vastustaa romanien joukkokarkotuksia maasta. Näin arvioi Pariisissa asuva entinen suurlähettiläs Mikko Heikinheimo.
Kerjäämisen kieltäminen lailla vain pyyhkii köyhät pois silmistämme, sanoo EU-komissaari László Andor.
Liettuan ensimmäinen seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkue pidettiin Vilnassa toukokuun alussa. Saako suvaitsevaisuus maassa jo sijaa?
Romanit ovat edelleen ahtaalla Euroopassa. Unkarissa useita romaneja on jopa surmattu väkivaltaisuuksissa.
Mark Levengoodin mielestä hänen tärkein tehtävänsä on ollut mukanaolo homoliikkeessä.
Suomen somalit ovat usein rasististen rikosten kohteina, paljastaa EU:n perusoikeusviraston teettämä selvitys.
Korkeasaaren pikkupanda Daichille löytyi vuoden etsimisen jälkeen kumppani ranskalaisesta eläintarhasta. Entiset hoitajat toivovat, että uhanalainen petoeläin saisi pian jälkikasvua.
Suomalainen indierockbändi hurmasi faninsa jo ensimmäisillä nettiin ladatuilla demokappaleilla. Europa-video esittelee myös bändin uunituoreen musiikkivideon, Latter daysin.
Ranskalaisille on tärkeää, että tuore äiti “palautuu entiselleen” mahdollisimman nopeasti – oli kyse sitten raskauskiloista tai harrastuksista. Lapsi ei muuta koko elämää, ja äidit ehtivät yhä kulttuurimenoihin.
Hiljainen taustatyö kohti Turkin EU-jäsenyyskelpoisuutta jatkuu turkkilaisten ja EU-virkamiesten välillä. Neuvottelut ovat tärkeä porkkana positiiviselle muutokselle Turkissa.
Elämä on joskus epävarmuuden sietämistä. Europa-verkkojulkaisun aiheilla haluamme viestittää, että EU on muutakin kuin talouskriisin hoitoa.
Opiskelijavaihto on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua vieraisiin kulttuureihin. Opiskelijat kertovat kokemuksistaan juttujen, kuvien, videoiden ja matkapäiväkirjan avulla.