Uskotko, että eurokriisi saadaan tänä vuonna hallintaan?
Junamatka Siperian halki Kiinaan vaatii annoksen seikkailumieltä, mutta vain kohtuullisen määrän euroja.
Kiinnostaako patikointi tai pyöräily eurooppalaisissa kulttuurimaisemissa? EU:n viralliset kulttuurireitit vievät kylmän sodan muistomerkeille ja viininmaisteluretkille.
Loimaan seudulla leipä ei tule enää pellolta, vaan matkailusta ja metalliteollisuudesta. Apu muutoksen hallintaan löytyi EU-ohjelmista.
Utsjoella lauantaina kilpailtava Teno-Maraton on EU:n pohjoisin juoksutapahtuma.
Tiedätkö oikeutesi, jos juna- tai lentomatka ei suju toivotulla tavalla? EU:n matkustajien oikeuksia koskevat säännöt määrittelevät, mitä voit tehdä, jos esimerkiksi matka peruuntuu.
EU:n tukema Poro Feria -tapahtuma yhdistää tulisen flamencon ja Lapin saamelaiskulttuurin Oulussa.
Suomeen on kantautunut huhu, että EU kieltää Bed & Breakfast -palvelujen tarjoajilta lemmikkien pidon.
EU-hanke turvaa Puurijärven ja Kokemäenjoen ympäristön lintuvesien säilymisen.
Yksi Euroopan unionin Galileo-satelliittijärjestelmän paikannussatelliiteista nimetään suomalaisen 9-vuotiaan Anna Shemyakin mukaan.
Lelujen turvallisuus parani vuoden vaihteessa huomattavasti, kun uusi laki lelujen turvallisuudesta astui voimaan.
Euroopan unionilla on Suomen poliittisessa keskustelussa ja kansalaisten elämässä keskeinen merkitys.
Joskus ajattelen, miten paljastavan päiväkirjan meistä jokaisesta antaisi viimeisen viiden vuoden aikana luettujen kirjojen luettelo.
Muutin mieheni kanssa kuukausi sitten synnyinkaupunkiini Helsinkiin kahdeksan Barcelonan vuoden jälkeen. Miehelleni kyseessä on ensimmäinen ”vieraaseen” maahan muutto. Maahanmuuttajana pidän vähän itseänikin, kaikki tuntuu niin erilaiselta.
Normandian Ouistreham vaihtui elokuussa Suomen Helsingiksi. Koko syksynä en ole Ranskaan kummoisemmin kaivannut. Paitsi meidän vanhaan rantaamme.
Italiassa eletään nyt historiallisia hetkiä. Lähes kaksi vuosikymmentä hallinneen Silvio Berlusconin valtakausi maan pääministerinä on tullut tiensä päähän. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana selviää, romahtaako Italia velkataakkansa alle vai kohoaako maa uuteen kukoistukseen.
PUHUTUIMMAT JUTUT