Huollatko autosi aina merkkikorjaamossa?
Syyskuussa vietetään Euroopan kielten päivää. Kieli ei ole vain viestinnässä käytettävä työkalu vaan tärkeää myös ihmisen identiteetille.
Euroopan sosiaalirahaston tukema Tekijä-hanke kehittää toimivaa kiertuejärjestelmää suomalaiselle ammattiteatterikentälle.
Tanssija-koreografi Tero Saarisen teos Borrowed Light on niittänyt kunniaa maailmalla. Ilman EU:n tukea menestyskoreografia olisi voinut jäädä tekemättä.
Nykytanssi hylkää vaakatason Euroopan kulttuuripääkaupunkien Turun ja Tallinnan suurimmassa tanssituotannossa.
Myllyteatteri tekee Danten Jumalaisen näytelmän yhdessä eteläeurooppalaisten näyttelijöiden kanssa. Tuotanto huipentuu esityksiin portugalilaisessa marmorikaivoksessa.
“Kölle Alaaf” -huudot raikuivat, kun karnevaalisesonki huipentui Rosenmontag-kulkueeseen.
Jorma Uotisella on Euroopassa monta tärkeää paikkaa. Kaikkein rakkain kaupunki on silti helppo valinta.
Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku kuhisee ensi vuoden aikana erilaisia tapahtumia. Tarjolla on niin suuria spektaakkeleita kuin pieniä kohtaamisiakin.
Kiinnostaako patikointi tai pyöräily eurooppalaisissa kulttuurimaisemissa? EU:n viralliset kulttuurireitit vievät kylmän sodan muistomerkeille ja viininmaisteluretkille.
Joukko nuoria elokuvantekijöitä matkustaa kamera kainalossa halki Euroopan. Istanbul Express -projekti tutkailee monikielisyyttä eri näkökulmista.
Korkeasaaren pikkupanda Daichille löytyi vuoden etsimisen jälkeen kumppani ranskalaisesta eläintarhasta. Entiset hoitajat toivovat, että uhanalainen petoeläin saisi pian jälkikasvua.
Suomalainen indierockbändi hurmasi faninsa jo ensimmäisillä nettiin ladatuilla demokappaleilla. Europa-video esittelee myös bändin uunituoreen musiikkivideon, Latter daysin.
Ranskalaisille on tärkeää, että tuore äiti “palautuu entiselleen” mahdollisimman nopeasti – oli kyse sitten raskauskiloista tai harrastuksista. Lapsi ei muuta koko elämää, ja äidit ehtivät yhä kulttuurimenoihin.
Hiljainen taustatyö kohti Turkin EU-jäsenyyskelpoisuutta jatkuu turkkilaisten ja EU-virkamiesten välillä. Neuvottelut ovat tärkeä porkkana positiiviselle muutokselle Turkissa.
Elämä on joskus epävarmuuden sietämistä. Europa-verkkojulkaisun aiheilla haluamme viestittää, että EU on muutakin kuin talouskriisin hoitoa.
Opiskelijavaihto on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua vieraisiin kulttuureihin. Opiskelijat kertovat kokemuksistaan juttujen, kuvien, videoiden ja matkapäiväkirjan avulla.