Uskotko, että eurokriisi saadaan tänä vuonna hallintaan?
Kreikan talouden romahdus pakottaa kreetalaisen pienyrittäjän paiskimaan töitä entistäkin ahkerammin.
Kaikki myöntävät, että EU ja eurovaluutta ovat kriisissä. Mutta kuinka kriisistä selvitään – vai selvitäänkö?
Euroopan talousvuosi 2010 jäi aikakirjoihin ajanjaksona, josta ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita.
Kreikan ja Turkin välinen maaraja vuotaa niin pahasti, että EU:n Rabit-joukot kiiruhtivat avuksi. Unioni tukee myös Kreikan turvapaikkajärjestelmän parantamista.
Unionin on varmistettava, ettei rahoitusmarkkinoiden epävarmuus horjuta enää Euroopan talouden kasvua, sanoo talouskomissaari Olli Rehn.
Europa soitti Ateenaan ekonomisti Michalis Mitsopoulokselle ja kysyi, miten kreikkalaiset suhtautuvat talouden nälkäkuuriin.
Yksi Euroopan unionin Galileo-satelliittijärjestelmän paikannussatelliiteista nimetään suomalaisen 9-vuotiaan Anna Shemyakin mukaan.
Lelujen turvallisuus parani vuoden vaihteessa huomattavasti, kun uusi laki lelujen turvallisuudesta astui voimaan.
Euroopan unionilla on Suomen poliittisessa keskustelussa ja kansalaisten elämässä keskeinen merkitys.
Joskus ajattelen, miten paljastavan päiväkirjan meistä jokaisesta antaisi viimeisen viiden vuoden aikana luettujen kirjojen luettelo.
Muutin mieheni kanssa kuukausi sitten synnyinkaupunkiini Helsinkiin kahdeksan Barcelonan vuoden jälkeen. Miehelleni kyseessä on ensimmäinen ”vieraaseen” maahan muutto. Maahanmuuttajana pidän vähän itseänikin, kaikki tuntuu niin erilaiselta.
Normandian Ouistreham vaihtui elokuussa Suomen Helsingiksi. Koko syksynä en ole Ranskaan kummoisemmin kaivannut. Paitsi meidän vanhaan rantaamme.
Italiassa eletään nyt historiallisia hetkiä. Lähes kaksi vuosikymmentä hallinneen Silvio Berlusconin valtakausi maan pääministerinä on tullut tiensä päähän. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana selviää, romahtaako Italia velkataakkansa alle vai kohoaako maa uuteen kukoistukseen.
PUHUTUIMMAT JUTUT