Uskotko, että eurokriisi saadaan tänä vuonna hallintaan?
Euroopan unioni taistelee suolistosyöpää vastaan uusilla ohjeilla. Suomen seulontakäytäntö vastaa suosituksia hyvin.
Suomalaiset ovat Euroopan kärkijoukkoa halukkuudessa elinluovutuksiin. Espanjassa kampanja muutti asenteet.
EU arjessa -kiertue kurvaa Kuopioon 4. helmikuuta. Savossa pöydälle nostetaan kansalaisten terveys ja hyvinvointi.
Työperäiset sairaudet tappavat lähes 2 000 suomalaista vuodessa. Se on liikaa, sanoo Euroopan johtava työterveyden asiantuntija Jukka Takala.
Euroopan imetystilastojen häntäpäässä on Ranska. Pariisilainen kahden lapsen äiti Julie Séguinier ei ihmettele lukujen pienuutta.
Suomalaiset säikähtivät uutisia, joiden mukaan EU säätää tiukat päästörajat tulisijoille. Aikooko EU muurauttaa kakluunit umpeen?
Terveellisiin elintapoihin siirtyminen kannattaa vielä keski-iässäkin. Se voi siirtää Alzheimerin taudin puhkeamista eteenpäin.
Huhutaan, että EU olisi kieltämässä hyvin suolaisen leivän myynnin. Saksalaiset leipurit ovat tarmolla nousseet puolustamaan reilusti suolattuja perinneleipiään.
Vähemmän hektinen kulttuuri näyttäisi tukevan painonhallintaa, kertoo Kaisa Kauppinen Työterveyslaitokselta.
Yksi Euroopan unionin Galileo-satelliittijärjestelmän paikannussatelliiteista nimetään suomalaisen 9-vuotiaan Anna Shemyakin mukaan.
Lelujen turvallisuus parani vuoden vaihteessa huomattavasti, kun uusi laki lelujen turvallisuudesta astui voimaan.
Euroopan unionilla on Suomen poliittisessa keskustelussa ja kansalaisten elämässä keskeinen merkitys.
Joskus ajattelen, miten paljastavan päiväkirjan meistä jokaisesta antaisi viimeisen viiden vuoden aikana luettujen kirjojen luettelo.
Muutin mieheni kanssa kuukausi sitten synnyinkaupunkiini Helsinkiin kahdeksan Barcelonan vuoden jälkeen. Miehelleni kyseessä on ensimmäinen ”vieraaseen” maahan muutto. Maahanmuuttajana pidän vähän itseänikin, kaikki tuntuu niin erilaiselta.
Normandian Ouistreham vaihtui elokuussa Suomen Helsingiksi. Koko syksynä en ole Ranskaan kummoisemmin kaivannut. Paitsi meidän vanhaan rantaamme.
Italiassa eletään nyt historiallisia hetkiä. Lähes kaksi vuosikymmentä hallinneen Silvio Berlusconin valtakausi maan pääministerinä on tullut tiensä päähän. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana selviää, romahtaako Italia velkataakkansa alle vai kohoaako maa uuteen kukoistukseen.
PUHUTUIMMAT JUTUT