Uskotko, että eurokriisi saadaan tänä vuonna hallintaan?
PON sicurezza -ohjelma parantaa järjestäytyneen rikollisuuden vaivaamassa Etelä-Italiassa turvallisuutta.
Korkea sijoitus kansainvälisissä yliopistovertailuissa voi lisätä opiskelijoiden liikkuvuutta. Rankingit kuitenkin antavat oppilaitoksista liian yksipuolisen kuvan.
Lähes kaikkien eurooppalaisten monarkkien juuret johtavat kahteen 1800-luvun lopun hallitsijaan.
Turkulaiset isoisät tukevat pienten lasten koulutyötä kuuntelemalla ja olemalla turvallisia aikuisia.
Talouskriisi on innostanut suomalaiset etsimään verkosta tietoa EU:n toiminnasta.
Viron edelläkävijyys tietotekniikan soveltamisessa pohjaa sähköiseen henkilökorttiin.
Kiinan miljardiluokan sijoitukset ja luonnonvarojen entistä laajamittaisempi hyödyntäminen herättävät keskiafrikkalaisessa Kamerunissa sekä toivoa että pelkoja.
Päätöksiä euroalueen yhteistyön tiivistämisestä talouskriisin voittamiseksi on tehtävä pian, vaatii EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn.
Suomen ensimmäisen demokratiapalkinnon saavat viisi vapaaehtoistoimijaa: Eläkeliiton Ylistaron yhdistys, Käpy – Lapsikuolemaperheet ry, Luetaan yhdessä -verkosto sekä Otto-Ville Mikkelä ja Regina Wittsberg. Tasavallan presidentti Tarja [...]
Sähköinen lasku ei kulkenut Suomenlahden yli, yrittäjä joutui havaitsemaan.
Yksi Euroopan unionin Galileo-satelliittijärjestelmän paikannussatelliiteista nimetään suomalaisen 9-vuotiaan Anna Shemyakin mukaan.
Lelujen turvallisuus parani vuoden vaihteessa huomattavasti, kun uusi laki lelujen turvallisuudesta astui voimaan.
Euroopan unionilla on Suomen poliittisessa keskustelussa ja kansalaisten elämässä keskeinen merkitys.
Joskus ajattelen, miten paljastavan päiväkirjan meistä jokaisesta antaisi viimeisen viiden vuoden aikana luettujen kirjojen luettelo.
Muutin mieheni kanssa kuukausi sitten synnyinkaupunkiini Helsinkiin kahdeksan Barcelonan vuoden jälkeen. Miehelleni kyseessä on ensimmäinen ”vieraaseen” maahan muutto. Maahanmuuttajana pidän vähän itseänikin, kaikki tuntuu niin erilaiselta.
Normandian Ouistreham vaihtui elokuussa Suomen Helsingiksi. Koko syksynä en ole Ranskaan kummoisemmin kaivannut. Paitsi meidän vanhaan rantaamme.
Italiassa eletään nyt historiallisia hetkiä. Lähes kaksi vuosikymmentä hallinneen Silvio Berlusconin valtakausi maan pääministerinä on tullut tiensä päähän. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana selviää, romahtaako Italia velkataakkansa alle vai kohoaako maa uuteen kukoistukseen.
PUHUTUIMMAT JUTUT