Suomen ensimmäisen demokratiapalkinnon saavat viisi vapaaehtoistoimijaa: Eläkeliiton Ylistaron yhdistys, Käpy – Lapsikuolemaperheet ry, Luetaan yhdessä -verkosto sekä Otto-Ville Mikkelä ja Regina Wittsberg.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen jakoi Suomen ensimmäisen Demokratiapalkinnon 8.joulukuuta Helsingissä järjestetyssä Vapaaehtoistoiminnan juhlaseminaarissa.
Oikeusministeriön demokratiapalkinnolla tehdään tunnetuksi suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa sekä niiden parissa toimivia tahoja. Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuoden 2011 juhlistamiseksi palkinnon teemana tänä vuonna oli vapaaehtoistoiminta.
Halonen totesi seminaarissa, että aktiivinen kansalaisyhteiskunta on olennainen osa modernia hyvinvointiyhteiskuntaa. Vapaaehtoistyön tarkoituksena ei kuitenkaan ole korvata julkista sektoria, vaan olla sen kaveri ja uudistaja.
– Vapaaehtois- ja järjestötoiminta tukee tärkeällä tavalla ihmisten osallisuutta ja on koko demokraattisen yhteiskunnan pohja.
Monista ansiokkaista ehdotuksista valitut viisi palkittavaa ovat Halosen mukaan hyvä esimerkki siitä, kuinka vapaaehtoistoiminnan kautta yksittäinen ihminen voi vaikuttaa merkittävästi yhteisönsä hyvinvointiin ja tuoda iloa toisen ihmisen elämään.
– He ovat toiminnallaan luoneet lisää välittämistä, tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja aktiivisuutta yhteiskuntaan.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi, että palkinto on samalla tunnustus ja kiitos kaikille suomalaisille vapaaehtoisille, jotka tekevät erittäin merkityksellistä työtä.
Demokratiapalkinnon saavat:
Eläkeliiton Ylistaron yhdistys ry:n palveleva vapaaehtoistoiminta (valitsija: näyttelijä Eija Vilpas).
Yhdistyksen vapaaehtoiset käyvät viikoittain järjestämässä Västinkartanon palvelukeskuksen asukkaille erilaista viriketoimintaa.
Valintaperusteet: Vaikka yhteiskunta huolehtii perustarpeista, se ei voi olla ystävä. Siksi ihmisten on tärkeä olla lähimmäisiä toisilleen, ja sitä yhdistys toteuttaa järjestäessään mielekästä toimintaa ja seuraa ikääntyneille.
Käpy – Lapsikuolemaperheet ry (valitsija: näyttelijä Nicke Lignell)
Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys lapsensa menettäneille perheille.
Valintaperusteet: Yhdistys on toiminut pitkään tukien perheitä, jotka helposti eristäytyisivät surun keskellä; vailla luontevaa tukea ja ymmärrystä.
Luetaan yhdessä -verkosto (valitsija: toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä)
Verkosto tukee maahanmuuttajanaisten kotoutumista järjestämällä vapaaehtoisvoimin lukutaito- ja suomen kielen opetusta.
Valintaperusteet: Monikulttuurista ja valtakunnallista toimintaa, joka vahvistaa yhteisöllisyyttä, tukee vihapuheiden ja -käytöksen aikana suomalaisten ja maahanmuuttajien ennakkoluulotonta kohtaamista.
Otto-Ville Mikkelä (valitsija: kirjailija Juha Itkonen)
Roihuvuoren kaupunginosa-aktiivi, joka on organisoinut erilaisia kylä- ja kulttuuritapahtumia ja kehittänyt kotikaupunginosaansa.
Valintaperusteet: Helsingin kaltaisessa suuressa kaupungissa on asumisviihtyvyyden kannalta ensiarvoisen tärkeää, että ihminen kokee oman lähiympäristönsä kotoisaksi.
Regina Wittsberg (valitsija: toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä)
Porilaisen Ahlaisten kylän monitoiminainen, aktiivisesti mukana Ahlaisten Nuorisoseura ry:ssä. Toimii etenkin lasten ja nuorten sekä kulttuurin hyväksi.
Valintaperusteet: Pienen kylän suuri dynamo, joka on luonut poikkeuksellisen paljon merkityksellistä tekemistä jo monelle sukupolvelle ja koko alueelle.
Palkittavia saivat ehdottaa kaikki suomalaiset, ja ehdotuksia kertyi lähes 400. Näiden joukosta Vapaaehtoistoiminnan vuoden lähettiläät kukin valitsivat yhden palkinnon saajan.
Palkitut jakavat 10 000 euron summan, joka on tarkoitettu toiminnan jatkamiseen, kehittämiseen tai vapaaehtoisten kiittämiseen.
Vuoden 2011 palkinto toteutetiin oikeusministeriön, Vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011/Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin, Raha-automaattiyhdistyksen ja Ylen Ykkösen aamu-tv:n yhteistyönä.
Palkituista kuvatut kertomukset esitettiin Ylen Ykkösen aamu-tv:ssä viikolla 48 eli 28.11.–2.12. klo 7.45.
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.
Ihmettelen suuresti palkinnon saajia/jakajia. Missä ovat nuoret vapaaehtoiset? Ymmärrän hyvin pitkän linjan Nuorisoseuratoimijan palkitsemisen. Samoin Käpy ry:n, maahanmuutajia tukevan toiminnan ja jokin vanhustyötä tekevän ryhmän palkitsemisen. Jäljelle jää Roihuvuoren monitoimimies, jonka muutaman vuoden puserrus yhdessä monen muun alueen toimijan kanssa ei ole sen ihmeempi ponnistus kuin mitä on pitkin Helsinkiä eri kaupunginosayhdistyksissä tehty. Ovat vain keksineet hakea palkintoja!
Miksi aktiivisia nuoria ei ole palkittujen listoilla? Heitä on eri järjestöissä ja toimintaa on monenlaista, kuten Allianssissa hyvin tiedetään. Oliko vääärät valitsijat?
Testikommentti