Ilkka Paananen haluaa nostaa Supercellin pelimaailman ykköseksi.
Startup-peliyritys Supercell on onnistunut reilussa vuodessa hankkimaan yli 10 miljoonaa euroa rahoitusta ja kehittänyt suositun roolipelin. Millä eväillä uusi yritys pärjää markkinoilla?
Peliyhtiö Supercell perustettiin kesäkuussa 2010, mutta sillä on jo vankka taloudellinen pohja sekä kansainvälisesti tunnettu tuote eli selainalustalla toimiva roolipeli Gunshine.net.
Moni startup-yrittäjä kaipaa ulkopuolista tukea kasvuvaiheen tueksi. Suurin osa yrittäjistä ei kuitenkaan onnistu hurmaamaan pääomasijoittajia ja bisnesenkeleitä.
EU:lta rahaa pk-yrityksille
EU myöntää liiketoimintaansa käynnistäville yrityksille rahaa esimerkiksi puiteohjelmistaan ja rakennerahastoistaan. Tämänhetkiset puiteohjelma- ja rakennerahastokaudet alkoivat vuonna 2007 ja kestävät vuoteen 2013.
Lisäksi EU tarjoaa pienluottoja ja riskipääomaa ja takauksia mikro- ja pk-yrityksille (JEREMIE-aloite) ja kehittää mikroluottojen saantia Euroopassa (JASMINE-aloite).
Enterprise Europe Network -verkosto tarjoaa pienille ja pk-yrityksille integroituja tieto-, yritysyhteistyö-, innovaatio- ja teknologiansiirtopalveluita.
Pääosa rahoituksesta ulkomailta
Supercellin toimitusjohtajalla Ilkka Paanasella on sen sijaan aihetta myhäilyyn.
Hänen mukaansa Supercellin perustajilla oli jonkin verran omaa pohjarahoitusta, mutta suurin osa rahoituksesta on saatu ulkomaalaisilta sijoittajilta. Suomesta yritys ei edes yrittänyt etsiä rahoittajia.
– Täällä ei ole isoja sijoittajia, jotka tuntisivat alamme, Paananen sanoo.
Miten rahat on sitten saatu? Supercell on järjestänyt kaksi rahoituskierrosta, marraskuussa 2010 ja viime toukokuussa. Toukokuussa oli aihetta kunnon juhlaan.
Kansainvälinen pääomasijoitusyritys Accel Partners päätti investoida Supercelliin 12 miljoonaa dollaria. Päätöstä edelsi Paanasen mukaan kuukausien kärsivällinen neuvottelu ja paperisota.
”Tee itsestäsi haluttava”
Miten pieni startup-yritys voi erottua joukosta kovassa rahoituskilpailussa?
– Tee jotain, mikä erottuu täysin kilpailijoista. Yritä kehittää siitä edes prototyyppi ennen kuin haet rahoitusta. Sitten vain ahkeraa myyntityötä, Ilkka Paananen neuvoo.
Aivan ensiksi on hänen mukaansa huolehdittava, että yritys ja sen tuote ovat kaikkien huulilla. Supercellin kohdalla tämä toteutui. Peliala on mediaseksikäs ja kasvava, ja Angry Birdsin menestys on ruokkinut kilpailijafirmojenkin odotuksia. Lisäksi Supercell on saanut paljon julkisuutta.
– Yrityksen on tehtävä itsestään yleisesti hyvin haluttu ja kiinnostava. Lisäksi tiimin täytyy olla innostunut, kokenut ja ammattitaitoinen, Paananen listaa.
Supercellin taustamiehillä on pitkä alan kokemus. Esimerkiksi toimitusjohtaja Paananen on toiminut yli kymmenen vuotta pelibisneksessä ja yrittäjänä. Ennen Supercelliä hän vaikutti Sumeassa ja Digital Chocolatessa.
”Tekesiä arvostetaan maailmalla”
Kansainvälinen Wired-lehti luonnehti vastikään Helsinkiä erääksi Euroopan kuumimmista startup-pääkaupungeista. Ilkka Paananen on samaa mieltä.
– Helsingissä on hämmästyttävä yhdistelmä teknisesti lahjakkaita ja luovaa osaamista. Helsinki on Euroopan Piilaakso. Angry Birds räjäytti tietysti pankin, hän hehkuttaa.
Paananen kehuu Tekesin roolia startup-yritysten tukijana ja rahoittajana. Supercell on saanut Tekesiltä tuotekehityslainaa ja Nuorten innovatiivisten kasvuyritysten (NIY) rahoitusta. Tuotekehityslainaa käytettiin pelin teknisen alustan kehittämiseen, NIY-tukea kansainvälistymiseen. Tekesin toimintaa arvostetaan Paanasen mukaan ulkomaillakin suuresti.
– Tekes on yksi syistä, miksi Suomeen on alkanut virrata niin paljon ulkomaista pääomaa. Suurin syy on tietysti houkuttelevat sijoituskohteet, Paananen arvioi.
Pelipomon mukaan Suomesta puuttuu vielä hyvin varhaisen vaiheen rahoitusta sellaisia yritysalkioita varten, ”kun on vasta kolme miestä ja idea”. Paanasella on asian suhteen oma lehmä ojassa, että hän on osakkaana Lifeline Venturesissa. Yritys tarjoaa rahoitusta hyvin varhaisen vaiheen yrityksille.
Linkit
Lisää aiheesta muualla
rahoitus, tuotekehitys, yritys
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.