Hevonen odottaa ratsastajaa

Martin Kivisoon eestinhevoset elävät läpi vuoden ulkona laumassa.

Martin Kivisoon eestinhevoset elävät läpi vuoden ulkona laumassa.

Eestinhevoset ovat ratsastusta ja muita matkailupalveluita tarjoavan hevostilan isännälle tärkeitä.

Ahoi, kajahtaa hevosisäntä Martin Kivisoon tervehdys Tihusen matkailutilan uudenkarhean majatalon ruokasalissa.

Harmaapartainen mies on totisesti onnistunut vangitsemaan vanhalle kotitilalleen jotakin maagista, sillä moni ratsastaja palaa Tihuselle vuosi toisensa jälkeen.

Isännässä on selvää maahisten näköä. Ruokasalia hallitsee sen keskelle siirretty monihaarainen tammi, kansanuskon myyttinen elämänpuu.

EU mukana talkoissa

Muhun saari sijaitsee Manner-Viron ja Saarenmaan välissä. Lauttamatka mantereelta kestää vajaat puoli tuntia.

Muhun metsistä on pitkä matka Brysseliin, mutta EU:n rooli tilan kehittämisessä on ollut alusta pitäen keskeinen. Viimeisimpänä viime vuonna rakennetut majatalo sekä uusi satulahuone saivat rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kaiken takana on eestinhevonen. Tuhansia vuosia vanha maatiaisrotu käväisi sukupuuton partaalla Viron itsenäistyttyä toistamiseen 1990-luvun alussa. Maataloustöissä käytetylle hevoselle piti äkkiä keksiä uusia tehtäviä.

Vastuu rodusta painoi

Vallankumouksen jälkeen Kivisoolle oli päätynyt parikymmentä eestinhevosta lähiseudun kolhooseista, mikä oli huomattava osuus koko kannasta.

– Ymmärsin olevani vastuussa rodun säilymisestä. Ratkaisuksi löytyi hevosmatkailu, johon pääsin perehtymään Gotlannissa, Kivisoo muistelee.

Viron EU-jäsenyydestä ei tuolloin edes puhuttu, mutta taitavana neuvottelijana tunnettu Kivisoo sai hankittua 800 000 kruunua (nykykurssilla noin 52 000 euroa) EU:n rakennerahastoista jo vuonna 1994.

Summalla korjattiin vanha talli, hankittiin 30 satulaa ja aloitettiin 1930-luvulla rakennetun päärakennuksen kunnostus majoituskäyttöön.

EU-jäsenyys avasi mahdollisuuksia

Ratkaiseva askel oli Viron liittyminen unioniin vuonna 2004, mikä avasi valtavasti uusia mahdollisuuksia.

– Aloimme muun muassa saada maataloustukea, ja pääsimme vihdoin eroon neuvostoaikaisista traktoreista, Martin Kivisoo kertoo.

Nykyään eestinhevosen tulevaisuus näyttää valoisalta. Hyvähermoinen rotu sopii hevosmatkailuun erinomaisesti. Tihusen tilalla pääluku on kasvanut yli kolmensadan, ja kasvatukseen saa myös rahallista tukea.

Sana kiertää puskaradiossa

Markkinointikanavien avaaminen muualle Eurooppaan sujui sutjakasti. Läheisen Kugovan kylän museon johtajana työskennellyt Kivisoo puhuu sujuvaa suomea ja saksaa.

Suomalaisille ratsastustalleille lähti yksinkertaisesti, ja Saksassa yhteistyökumppaniksi löytyi tunnettu hevosmatkailusivusto.

Tämän jälkeen myyntityöstä on vastannut puskaradio.

Tilan vieraskirjaa selatessa käy selväksi, mikä ratsastajia Muhulle vetää.

Mainintoja saavat mutkattomat, varmajalkaiset hevoset sekä Tihusen kuuluisa keittiö, joka ruokkii ratsastajat rehdillä maalaisruoalla sesonkeja kunnioittaen. Alkukesällä juodaan raparperimehua, syksyllä omenaa.

Myös ratsastusmaastot ovat ainutlaatuiset: kilometrikaupalla metsäteitä, niitynpiennarta ja rantakatajikkoa. Suuri osa rannoista on suojeltu EU:n Natura 2000 -hankkeella.

Muinaisen kulttuurin jäljillä

Eestinhevosen rinnalla Muhun muinaiskulttuuripaikat ovat isännän sydäntä lähellä. Yhteinen metsäkansojen kulttuuri kiinnostaa varsinkin suomalaisia ja saksalaisia matkailijoita.

Kivisoo uskoo Euroopan muinaiskulttuureihin. Hänen mukaansa nykymaailmassa on tilausta hengellisyydelle, ja ikiaikaiset kulttuurit tarjoavat vastauksen kaikkiin kysymyksiin.

– Kun menet metsään kävelemään, tulet tuoreena takaisin, Kivisoo kiteyttää.

Saarella on kymmeniä kohteita, joihin matkailijoita viedään mielellään. Yksi vaikuttavimmista on metsän keskellä sijaitseva puuton aukio, jonka kivenlohkareen äärellä voi esittää toiveen. Niillä on kuulemma tapana toteutua.

Tänä kesänä jatketaan myös EU:n rakennerahastojen Leader+ -hanketta, jolla kartoitetaan muinaisten kulttuureiden pyhiä paikkoja. Ruotsin, Viron ja Latvian yhteishanketta johdetaan Tarton yliopistossa. Muhun kohteiden kartoituksesta vastaa itseoikeutetusti Martin Kivisoo.

Linkit:

EU:n Natura-ohjelma

Rakennerahastojen Leader+-hanke

Tihusen ratsastusmaatila

Suomen eestinhevosyhdistys


, , ,





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.