Anna Bessonova osaa perustella mielipiteen, vaikka se ei olisi hänen omansa. Kansainvälisen väittelyn niksit hallitsevat myös Pentti Korpela ja Robert Service.
Väittelyn kulttuuri on Suomessa vielä lapsenkengissään. Helsingin yliopistosta kuitenkin löytyy pieni mutta kunnianhimoinen debattiyhdistys, joka on tehnyt Suomea tunnetuksi kymmenissä kansainvälisissä väittelykilpailuissa.
Sanaa “väittely” pidetään suomalaisessa keskustelukulttuurissa usein synonyyminä riitelylle tai kinaamiselle. Helsingin yliopistolla kuitenkin toimii noin 15 aktiivijäsenen muodostama yhteisö, jolle väittely merkitsee kokonaisvaltaista itsensä kehittämistä sekä Suomi-kuvan kiillottamista.
University of Helsinki Debating Society (UHDS) -yhdistyksen jäsen ja entinen puheenjohtaja Anna Bessonova muistuttaa, että väitellessä oppii tehokkaasti muun muassa englantia.
– Myös analyyttinen ja kriittinen ajattelu kehittyy. Pitää oppia selittämään, miksi me toimimme ja ajattelemme tietyllä tavalla, sanoo sosiologiaa opiskeleva, Venäjältä Suomeen viisi vuotta sitten muuttanut Bessonova.
Arpa ratkaisee mielipiteen
University of Helsinki Debating Society (UHDS) on vuonna 2001 perustettu yhdistys, joka järjestää viikoittaisia väittelytilaisuuksia useimmiten Helsingin yliopiston tiloissa.
UHDS väittelee Britannian parlamentaariseen käytäntöön perustuvilla, kansainvälisillä säännöillä. Niiden mukaan yhteen väittelyyn osallistuu kahdeksan ihmistä, jotka jaetaan kahdeksi joukkueeksi.
Aihe ilmoitetaan juuri ennen väittelyä. Arpa ratkaisee, kumpi joukkue puolustaa ja kumpi vastustaa aiheena olevaa väittämää.
UHDS:ssä on tällä hetkellä noin 15 aktiivisesti väittelyihin osallistuvaa jäsentä. Suurin osa heistä on yliopisto-opiskelijoita tai hiljattain valmistuneita. Yhteisöön ei kuitenkaan ole varsinaisia pääsyvaatimuksia; nuorin jäsen on 14-vuotias peruskoululainen.
Suunnilleen puolet väittelijöistä on suomalaisia. Debatti käydään useimmiten englanniksi.
Mieli avartuu väitellessä
UHDS:n tilaisuuksissa aihe keksitään juuri ennen debattia. Samalla osallistujat jaetaan kahdeksi keskenään väitteleväksi joukkueeksi.
Sääntöjen mukaan väittelijä ei voi valita, onko hän “hallituksessa” eli puolustavassa joukkueessa vai “oppositiossa” eli vastustajien tiimissä.
– Usein joutuu keksimään perusteluja mielipiteelle, jota ei oikeasti allekirjoita. Siinä kehittyy väkisinkin avomieliseksi, Anna Bessonova uskoo.
Väittelijät ovat joutuneet vartissa keksimään, kuinka puolustaa tai vastustaa esimerkiksi maahanmuuttajille tehtäviä kansalaisuuskelpoisuustestejä, naisten asepalvelusta tai moniavioisuutta.
Ystäväksi väittelemällä
Bessonova on tavannut parhaat ystävänsä väitellessään heidän kanssaan.
– Matkustelemme paljon yhdessä. Olemme edustaneet Suomea useissa kansainvälisissä väittelykilpailuissa ja pärjänneetkin hyvin, hän kehaisee.
Pääsiäisen alla Bessonova oli mukana voittamassa Ruotsin Lundissa järjestettyä pohjoismaista väittelykilpailua. UHDS on yltänyt kärkisijoille useissa muissakin kilpailussa. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten yhdistys sijoittui kymmenenneksi maailmanmestaruuskisoissa Irlannin Corkissa.
– Tällaiset sijoitukset tuntuvat tietysti omasta mielestämme hyvältä, mutta samalla ne tuovat kunniaa koko maalle. Suomi on saanut näkyvyyttä väittelykisoissa, joihin olemme osallistuneet, Bessonova toteaa.
Linkit
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.