Tero Saarisen menestysteos syntyi EU:n tuella

Tero Saarinen on kiertänyt ryhmineen ympäri maailmaa.

Tero Saarinen on kiertänyt ryhmineen ympäri maailmaa.

Tanssija-koreografi Tero Saarisen teos Borrowed Light on niittänyt kunniaa maailmalla. Ilman EU:n tukea menestyskoreografia olisi voinut jäädä tekemättä.

Tero Saarinen on tällä hetkellä maineikkain nykytanssija-koreografimme maailmalla. Toukokuussa suomalaisilla on mahdollisuus nähdä Saarisen kansainvälisesti menestynein teos, Borrowed Light.

Borrowed Light

Koreografi: Tero Saarinen

Esiintyjät: Tero Saarinen Company ja The Boston Camerata

Esitykset Turussa Logomossa 6.5. ja 7.5.

Esitykset Helsingissä Kansallisteatterissa 10.–14.5.

Tämän jälkeen teosta esitetään Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa.

Teosta esitetään Turussa Logomossa osana kulttuuripääkaupunkivuotta sekä Helsingissä Kansallisteatterissa.

Aiemmin Borrowed Light on nähty Suomessa vain kahdesti teoksen kokoluokan ja tuotannon haastavuuden vuoksi. Kulttuuripääkaupunki Turun vierailukutsu sekä tuore yhteistyö Kansallisteatterin kanssa mahdollistivat esityksen tuomisen Suomeen.

Rahoitus vaati työtä

Borrowed Lightia on esitetty yhteensä 11 maassa eri puolilla maailmaa. Se on kerännyt ylistäviä arvosteluja, ja jatkokiertueita on sovittu vuoteen 2013 asti.

Ilman EU:n kulttuuriohjelman tukea menestysteos olisi saattanut jäädä syntymättä.

Kun Saarinen alkoi luoda teosta, hänen ryhmänsä toimi vielä pienten, harkinnanvaraisten avustusten varassa. Teoksen tuotanto vaati peräti 380 000 euron budjetin kokoamista, mikä tuntui aluksi mahdottomalta.

Ryhmän tuottaja Iiris Autio ei lannistunut, vaan päätti hakea rahoitusta ulkomailta. Yhteistyökumppaneiksi löytyivät Octobre en Normandie -festivaali Ranskasta, Dansens Hus Tukholmasta sekä Kuopio tanssii ja soi -festivaali.

Eurooppalaisten kumppanien ansiosta Tero Saarinen Company saattoi hakea rahoitusta EU:n Kulttuuri 2000 -ohjelmasta. Teos sai unionilta tukea 150 000 euroa. Sen ja kumppaneiden rahoituksen turvin Borrowed Light pystyttiin toteuttamaan.

Mallihanke sai kiitosta Brysselissä

Tämän vuoden helmikuussa teos valittiin esiteltäväksi EU:n Culture in Motion -konferenssiin yhtenä mallihankkeena.

Iiris Autio on ylpeä siitä, että Borrowed Light nousi esiin yli 2 300 Kulttuuri-ohjelmista tuetun hankkeen joukosta.

– Brysselissä kiitettiin, että hankkeessamme pysyttiin tiukasti taiteen ytimessä. Resursseja ei mennyt turhaan byrokratiaan, Autio kertoo.

Uskonlahkoon tutustuminen synnytti idean

Idean teokseen Tero Saarinen sai jo 1980-luvulla, kun hän kuuli ensimmäistä kertaa Shakers-uskonlahkosta.

Shakers oli radikaali uskonliike, joka vaikutti 1700–1800-luvulla Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Liikkeen uskonnonharjoittamiseen kuului lauletun musiikin ja improvisoidun tanssin yhdistäminen. Se innosti Tero Saarista, samoin lahkon omistautuneisuus, funktionalistinen estetiikka sekä tasa-arvon ja pasifismin korostaminen.

Borrowed Light ei kuitenkaan ole mikään Shakers-kuvaelma, vaan se käsittelee nykyihmiselle tärkeitä asioita. Saarinen tarkastelee teoksessa yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden suhdetta.

Hänen mielestään nykyään korostetaan liikaa, että kaikkien pitäisi pärjätä yksinään.

– Meidän aikamme pönkittää sairaalloista kilpailua. Yksilön pitäisi onnistua ja löytää paikkansa vieläpä mahdollisimman nuorena.

Tutkaimessa yhteisön siunaus ja kirous

Tero Saarinen haluaa herättää katsojat ajattelemaan, että yhteisö voi myös tukea yksilöä ja edistää tämän pyrkimyksiä.

– Yksilön kehittyminen vie aina eteenpäin myös yhteisöä.

Borrowed Light ei kuitenkaan ylistä yhteisöllisyyttä kritiikittä. Niin uskonnollisissa, poliittisissa kuin taiteellisissakin hankkeissa voi käydä niin, että päämäärän tavoittelu muuttuu sairaalloiseksi ja suvaitsevaisuus katoaa. Saarinen onkin halunnut tutkia herkkää rajaa, jossa yhteisöllisyys saattaa kääntyä väärään suuntaan.

– Nämä ovat ikuisesti tärkeitä kysymyksiä. Minua ne kiinnostavat siitäkin syystä, että minulla on oma taiteellinen yhteisö johdettavanani, Saarinen toteaa.

Koreografi sanoo pyrkivänsä siihen, että Tero Saarinen Companyssa jokainen pystyisi kukkimaan omalla paikallaan.

– Yhteisöä ei pidä käsitellä laumana vaan persoonina. Se vaatii kuuntelemista ja aitoa kiinnostusta, Saarinen kiteyttää.



Onko nykytanssi vaikeaa? Katso video.



Linkit

Teoksen esittely Tero Saarinen Companyn sivuilla
EU:n kulttuuriohjelma

Lisää jutun teemoista

, , ,





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.