Hyväksytkö kreikkalaisten katuprotestit?
Kuolinpäivänä koko kylä tapetoitiin julisteilla, joissa otettiin osaa omaisten menetykseen.
Tanssija-koreografi Tero Saarisen teos Borrowed Light on niittänyt kunniaa maailmalla. Ilman EU:n tukea menestyskoreografia olisi voinut jäädä tekemättä.
Uusi eurooppapatentti olisi yli kymmenen kertaa nykyistä edullisempi. Koko unionia koskeva hakemus hoituisi yhdeltä luukulta.
Kemijärveläinen Aino Sassi nappasi EU:n Juvenes Translatores -käännöskilpailun voiton ja pääsi matkalle Brysseliin.
Neuvottelut Kroatian EU-jäsenyydestä ovat edenneet, mutta muun muassa korruption kitkeminen ja sotarikollisten rankaisu hiertävät vielä.
”Gör skillnad – engagera dig!” Så lyder sloganen för Europaåret för frivilligarbete. Temaåret firas för att synliggöra och öka mängden frivilligarbete.
Nykytanssi hylkää vaakatason Euroopan kulttuuripääkaupunkien Turun ja Tallinnan suurimmassa tanssituotannossa.
Sisällissota on edelleen arka aihe espanjalaisille ja siihen liittyvän historian takia myös tasavaltalaisuus.
Elokuva-aiheinen näyttely Helsingin kaupunginmuseossa esittelee vanhojen Suomi-filmien tähtiglamouria.
Lelujen turvallisuus parani vuoden vaihteessa huomattavasti, kun uusi laki lelujen turvallisuudesta astui voimaan.
Italiassa kylmyys tuntuu erilaiselta kuin Suomessa: kostea viima tunkee luihin ja ytimiin asti vaikka laittaisi kuinka paksun takin päälle.
Euroopan unionilla on Suomen poliittisessa keskustelussa ja kansalaisten elämässä keskeinen merkitys.
Joskus ajattelen, miten paljastavan päiväkirjan meistä jokaisesta antaisi viimeisen viiden vuoden aikana luettujen kirjojen luettelo.
Ajankohtaista