EU:lta ohjeet suolistosyövän seulontaan

Terveys- ja kuluttajapolitiikan komissaari John Dalli onnitteli suomalaisia onnistuneesta seulontajärjestelmästä.

Terveys- ja kuluttajapolitiikan komissaari John Dalli onnitteli suomalaisia onnistuneesta seulontajärjestelmästä.

Euroopan unioni taistelee suolistosyöpää vastaan uusilla ohjeilla. Suomen seulontakäytäntö vastaa suosituksia hyvin.

Suolistosyöpä on keuhkosyövän jälkeen tappavin syöpä EU:n alueella. Joka vuosi siihen menehtyy noin 150 000 unionin kansalaista.

Suolistosyöpä Suomessa

Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä Suomessa. Yleisimpiä ovat rintasyöpä ja eturauhassyöpä.

Suolistosyöpään sairastuu joka vuosi yli 2 500 suomalaista. Kuolonuhreja sairaus vaatii vuosittain noin 1 100.

Noin 80 prosenttia sairastuneista on yli 60-vuotiaita. Eniten uusia syöpiä tavataan 70–79-vuotiailla.

Viime vuonna seulontaan osallistui 45 000 suomalaista. Heistä kolmella prosentilla naisista ja kuudella prosentilla miehistä todettiin suolistosyöpä.

Euroopan komissio on antanut jäsenmaille ohjeet suolistosyövän seulonnan järjestämisestä. Tehokas väestöpohjainen seulontatyö voisi vähentää syöpäkuolemia jopa 15 prosentilla.

Suolistosyöpien seulontaa ja diagnosointia koskeva ohjeistus kattaa koko tutkimusprosessin seulonnan järjestämisestä jatkohoitoon saakka. Sen tarkoituksena on nostaa seulontojen laatua ja parantaa tutkimustiedon vaihtoa jäsenmaiden kesken.

Ohjeet päättävät kolmen ohjeistuksen sarjan, joiden aiemmat osiot koskivat rintasyöpää ja kohdunkaulan syöpää.

Käytännöissä parantamisen varaa

Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Harri Vertio kertoo Suomen ottavan ohjeet ilolla vastaan. Hän uskoo, että suositukset ovat hyvä tapa levittää suolistosyöpien seulontakäytäntöä Euroopassa.

Väestöpohjaisia seulontoja on Vertion mukaan käytetty Suomen lisäksi ainoastaan Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Suomessa suolistosyöpäseulonnat alkoivat jo vuonna 2004.

Joka toinen vuosi lähes joka toinen 60–69-vuotias suomalainen saa postitse kutsun seulontaan. Noin 70 prosenttia heistä ottaa osaa kirjeen mukana tulleeseen testiin.

Seulonnassa käytetään EU:n suosittamaa FOB-testiä, joka havaitsee ulosteessa mahdollisesti piilevän veren. Testistä positiivisen tuloksen saaneet kutsutaan jatkotutkimuksiin.

Suomalainen seulontakäytäntö vastaa Vertion mukaan melko hyvin EU:n uusia standardeja. Parannettavaa löytyy silti esimerkiksi jatkohoidon järjestämisestä. Suomessa hoitoon pääsyä joutuu odottamaan kahdesta kolmeen kuukautta, kun suositeltava aika on nelisen viikkoa.


Linkit

Tiedote uusista ohjeista
EU:n uudet ohjeet englanniksi
Tietoa suolistosyövästä (Syöpäjärjestöt)
Tietoa suolistosyövästä (Roche)

Lisää jutun teemoista

, , , , ,





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.