Vankilasta köyhyyteen

Vapautuminen ei useinkaan ratkaise vangin ongelmia, päinvastoin.

Vapautuminen ei useinkaan ratkaise vangin ongelmia, päinvastoin.

Vantaalainen Mauri vapautuu vuoden vaihteessa. Hänen olonsa on epävarma, kunnes asunto ja koulutuspaikka varmistuvat.

Maurilla on vielä kuukauden ajan asunto, ruokaa ja työtä Jokelan avovankilassa. Reima puolestaan vapautui kesällä ja siirtyi huumekuntoutuslaitokseen vietettyään puoli vuotta Keravan ja Suomenlinnan vankiloissa.

Hyvä laki ei toteudu

Vankien ja vapautuvien tulevaisuuden turvaksi säädettiin vuonna 2006 vankeuslaki.

– Laki on lajissaan maailman edistyksellisimpiä. Sen kuntoutusmyönteisyys voi yllättää, sanoo Veikko Kylämarttila Kriminaalihuollon tukisäätiöstä.

Käytännössä lain toteutus kangertelee. Kunnilla ja vankiloilla ei ole resursseja toteuttaa lain velvoitteita.

Myös valtion tuottavuusohjelma on vähentänyt lain toteuttamiseen tarvittavaa työvoimaa.

Vapautuvan vangin on vaikea löytää asuntoa, työtä ja toimeentuloa. Ongelma on nostettu esiin Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaisena teemavuonna.

Suomessa oli viime vuonna runsaat 9000 vankia. Vankeus ja sen jälkeinen köyhyys koskettavat myös heidän läheisiään eli yhteensä kymmeniä tuhansia suomalaisia.

Vapaus tuo epävarmuuden

Vantaan kaupungin sosiaalityöntekijä Eira Toukola neuvoi Mauria hakemaan Kriminaalihuollon tukisäätiön tukiasuntoa. Jokelan vankilan erityisohjaajan avustuksella Mauri haki pienkonemekaanikkokoulutukseen Sovinto ry:n vaihtoehtoiseen ammatti- ja oppisopimuskouluun.

– Oloni on epävarma, kunnes asunto ja koulutuspaikka varmistuvat, Mauri sanoo.

Ennen vankeusrangaistustaan Reima käytti huumeita. Vankilassa hän pysyi päihteettömänä, vaikka Keravalla se on vaikeaa. Nyt hän on lääkkeettömässä päihdekuntoutuksessa Mikkeli-yhteisössä, kunnes siirtyy tukiasuntoon.

Peruskoulun jälkeen Reima teki rakennus- ja varastotöitä. Nyt hän haluaisi kouluttautua päihdehuoltoalalle.

– Olen hyvällä mielellä, koska elämäni on oikeasti muuttumassa, Reima sanoo.

Syrjintää asunnonhaussa

Paperilla ja virallisissa tavoitteissa vanki on oikeutettu yksilölliseen tukipalvelusuunnitelmaan. Hänen vapautumistaan tulisi valmistella vankilassa tai kriminaalihuollossa asumisohjaajien, vankilan, kotikunnan sosiaalityöntekijän ja vangin itsensä yhteistyönä. Käytännössä tahot eivät tiedä toistensa toimista, ja vangin on vaikea koordinoida yhteistyötä vankilasta käsin.

Eira Toukola etsii asuntoja vapautuneille, jotka tulevat ”kassin ja pussin kanssa” ja sanovat tarvitsevansa kämpän tänään.

– On lähes toivotonta saada asuntoa, jos on yksinäinen, luottotietonsa menettänyt entinen vanki, jolla historiassaan häätö asunnosta ja paljon rikosperusteista velkaa, Toukola sanoo.

Maurin ja Reiman kotikaupungin Vantaan asuntotilanne on surkea. Kaupungin tukiasunnoistakaan ei yleensä järjesty kämppää entisille vangeille.

– Heitä syrjitään. Minun puoltolausuntoni ei auta asiaa, koska tiedetään, että kaikki asiakkaani ovat vapautuvia vankeja, Toukola sanoo.

Pääkaupunkiseudulla tarjolla on Kriminaalihuollon tukisäätiön väliaikaisia asuntoja. Toukolan mukaan moni jää pitkäksi aikaa tukisäätiön asuntoon, koska muita ei ole tarjolla.

Velkaa, mutta ei työtä

Vielä 1990-luvulla vapautuneille vangeille löytyi töitä. Nyt töitä ei ole, ja myös selkeää syrjintää esiintyy. Se on lisärangaistus vangille, joka on jo rikoksensa sovittanut.

– Vapautuneita työllistävät yleensä vain heidän entiset työnantajansa, Eira Toukola sanoo.

Monella on vapautuessaan rikoksella aiheutettu velkataakka. Kriminaalihuollon tukisäätiön kriminaaliasiamiehen Veikko Kylämarttilan mukaan vangeilla ja vapautuneilla on oikeus velkaneuvontaan. Todellisuudessa vain osa vangeista pääsee neuvontaan muun muassa siksi, että heille ei aina löydy vankilasta saattajia muurien ulkopuolelle.

Tavallisen velan vanhentumisaika on 15 vuotta, mutta rikosperusteisen 20 vuotta. Tähän pitäisi saada muutos.

– Jos ei usko koskaan selviytyvänsä veloistaan, tulee hällä väliä -asenne, ja vaara ajautua harmaan talouden piiriin, Kylämarttila sanoo.

Mauri ja Reima eivät esiinny jutussa omilla nimillään.

Linkit

Vankien köyhyysmanifesti
Teemavuoden verkkosivut (THL)

Lisää jutun teemoista

, , ,





L�het� kavereille

2 kommenttia artikkeliin Vankilasta köyhyyteen

  1. Pysäyttävää kirjoitti:

    En ole tiennyt, että tilanne on näin hankala. Tärkeä asia.

  2. Kansalainen kirjoitti:

    Niin, ja sinne vankilaanhan joutuu, koska….? Niin makaa kuin petaa. Älkää itkekö, aikuiset miehet.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.