Miinalaiva Pohjanmaa valmiina merirosvovesille

Atalanta-operaatiossa on pidätetty merirosvoja. Pohjanmaa-aluksen tehtävänä on suojata rahtilaivoja.

Atalanta-operaatiossa on pidätetty merirosvoja. Pohjanmaa-aluksen tehtävänä on suojata rahtilaivoja.

Atalanta-operaatio Somalian rannikolla on Pohjanmaa-laivan tähän asti vaativin tehtävä, sanoo aluksen päällikkö Mika Raunu.

Miinalaiva Pohjanmaalla kaikki alkaa olla valmista EU:n Atalanta-operaatioon Somalian merirosvovesillä. Alus aloittaa kolmen viikon purjehduksen Somalian rannikolle tammikuun alussa.

Pohjanmaan tehtävänä on suojata merirosvohyökkäyksille alttiita rahtilaivoja, jotka laivaavat YK:n avustuskuljetuksia Somalian konfliktin uhreille. Alus turvaa myös muuta meriliikennettä Adeninlahdella ja Intian valtamerellä.

Operaatioon lähtee yhteensä 120 suomalaista. Mukana on puolustusvoimien kantahenkilökuntaa, evp-sotilaita ja reserviläisiä. Naisia on mukana viisi.

Puolet henkilöstöstä koostuu reserviläisistä. Yksi heistä on Timo Järventaus, jolla on rauhanturvatehtävistä kokemusta Kosovosta.

Kokkina aluksella toimiva Järventaus sanoo lähtevänsä uteliain ja vastaanottavin mielin liikkeelle.

– Päätin hakea mukaan, koska kyse on ainutlaatuisesta kokemuksesta. Merivoimat lähtee ensimmäisen kerran sota-aluksella kriisinhallintatehtävään. Lisäksi lyhyt komennus sopii hyvin perheelliselle miehelle.

Skarppina pitää olla jatkuvasti

Järventaus suoritti varusmiespalveluksen laivastossa, mutta pitkille purjehduksille hän ei tuolloin osallistunut. Hän pitää suurimpana haasteena puuduttavia merimatkoja.

– Laivan pienissä tiloissa vietetään pitkiä aikoja. Ikävystymisen torjunta on tärkeää, sillä tehtävässä pitää olla skarppina koko ajan.

Aluksen päällikkö Mika Raunun mukaan miehistön hyvinvointiin ja jaksamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota.

– Olemme tehneet kaikkemme, jotta ihmiset viihtyisivät Pohjanmaan kokoisessa sotalaivassa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta pitää yhteyttä kotiin sähköpostilla ja puhelimitse, Raunu kertoo.

Edessä kolmen kuukauden pesti

Pohjanmaa osallistuu Atalanta-operaatioon näillä näkymin kolmen kuukauden ajan. Operaatiossa ovat mukana lähes kaikki EU-maat sekä unionin ulkopuolelta muun muassa Norja.

Merellä partioivien alusten määrä vaihtelee viikoittain. Tavallisesti aluksia on 7–12. Lisäksi operaatiossa on 3–9 merivalvontalentokonetta.

EU-operaation komentaja määrää alusten ja lentokoneiden tehtävät. Pohjanmaalla ei ole omaa helikopteria, joten sen tehtäväksi sopii parhaiten rahtilaivojen saattaminen.

– Toimimme yhdessä muiden alusten ja lentokoneiden kanssa, mikä tarkoittaa esimerkiksi tiedonvaihtoa alueen meriliikenteestä ja mahdollisista merirosvoista, Mika Raunu kertoo.

Suomi mukana Atalantassa alusta asti

Atalanta-operaation suomalaiset palvelevat Pohjanmaa-aluksen lisäksi Djiboutissa, jossa laivan huoltosatama sijaitsee. Lisäksi muutamia suomalaisia palvelee esikuntahenkilöinä Lontoossa ja operaatioalueella olevissa esikunnissa.

– Suomi on ollut mukana Atalanta-operaatiossa alusta lähtien. Tiedämme siis varsin tarkkaan, minne olemme menossa. Lisäksi Pohjanmaalla on pitkä kokemus liikkumisesta maailman merillä, Mika Raunu sanoo.

Alus on viime 31 vuoden aikana käynyt Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Karibialla, Afrikassa ja Euroopan eri satamissa.

Kuumuus koettelee ihmisiä ja koneita

Mika Raunun mukaan suurimmat haasteet Somalian rannikolla liittyvät olosuhteisiin.

– Alue on erittäin kuuma, ja se aiheuttaa haasteita ihmisille ja tekniikalle. Lisäksi alueella voi olla hiekkamyrskyjä.

Pohjanmaahan on rakennettu tehokas ilmastointi, jotta miehistö ja koneet kestäisivät kuumuuden. Toiminta-alueen laajuus on otettu huomioon. Saattotehtävät vievät aluksen useiden vuorokausien päähän satamista ja huollosta.

Sotalaivat suorittavat Atalanta-operaatiossa yhtä tehtävää keskimäärin 8–14 päivää. Suurin osa suojattavista aluksista lähtee Kenian Mombasasta ja Djiboutista. Ne saatetaan Somaliassa sijaitseviin satamiin.

Tavoitteena on, että Pohjanmaa on merellä vähintään 70 prosenttia ajasta. Loppuaika kuluu satamassa laivan huoltoon ja täydennyksiin.


Linkit

Atalanta-operaatio (EU Navfor)
EU:n sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot

Lisää jutun teemoista

, ,





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.