Työ tappaa liikaa suomalaisia

Työstä johtuvien sairauksien ehkäisyssä Suomi ei ole EU:n mallioppilas, sanoo Jukka Takala.

Työstä johtuvien sairauksien ehkäisyssä Suomi ei ole EU:n mallioppilas, sanoo Jukka Takala.

Työperäiset sairaudet tappavat lähes 2 000 suomalaista vuodessa. Se on liikaa, sanoo Euroopan johtava työterveyden asiantuntija Jukka Takala.

Suomalaisilla työpaikoilla sattuu vakavia tapaturmia hyvin harvoin. Tilalle ovat kuitenkin tulleet pitkän ajan kuluessa ilmenevät terveysongelmat. Niiden ehkäisyssä Suomi ei olekaan EU:n mallioppilas. Näin sanoo Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) johtaja Jukka Takala.

Jukka Takala

Takala on koulutukseltaan konetekniikan insinööri. Hän on väitellyt tekniikan tohtoriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta.

EU-OSHAan hän tuli Kansainvälisestä työjärjestöstä (ILO) Genevestä, jossa hän oli kansainvälisen SafeWork-ohjelman johtaja (International Programme on Safety and Health at Work and the Environment).

Takala on työskennellut ILOn palveluksessa myös Thaimaassa ja Keniassa.

Suomessa Takala on työskennellyt Työsuojeluhallituksessa sekä sosiaali- ja terveysministeriössä.

EU-OSHAssa Takalalla on 65 alaista.

Tällä hetkellä virastoa työllistää erityisesti Euroopan laajuinen kunnossapitotöiden turvallisuuteen keskittyvä Terveellinen työ -kampanja.

EU-OSHA on EU:n erillisvirasto, jonka tehtävä on parantaa eurooppalaista työelämää. Virasto sijaitsee Espanjan Bilbaossa.

Sen tehtävä on analysoida uusinta tutkimus- ja tilastotietoa työterveydestä ja -turvallisuudesta sekä jakaa tietoa ja hyviä käytäntöjä kaikkiin jäsenmaihin. Suomalainen Takala valittiin viraston johtoon vuonna 2006.

Vaaralliset työt nykyään kunta-alalla

Suomi on yhdessä Ruotsin ja Ison-Britannian kanssa EU:n kärkijoukkoa kuolemaan johtavien tapaturmien vähäisyydessä.

Kehnosti Suomi sen sijaan sijoittuu, kun vertaillaan pitkän ajan kuluessa ilmeneviä työperäisiä sairauksia, kuten mielenterveysongelmia, tuki- ja liikuntaelinsairauksia, syöpiä ja verenkiertoelinten sairauksia.

– Enää kaivos-, rakennus- ja ahtausala eivät ole Suomessa ainoita vaarallisia aloja. Nyt riskialoja ovat kuntatyöpaikat, kuten koululaitos ja sairaanhoito, Jukka Takala toteaa.

Takalan mukaan tapaturmiin kuolee meillä vuodessa 30–40 ihmistä, mutta työperäisiin sairauksiin 1 900 henkeä.

Stressi ja yötyö voivat tappaa

Pitkäaikaissairaudet johtuvat yleensä monista asioista. Sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen vaikuttavat muun muassa perimä, ruokavalio ja mahdollinen tupakointi. Työllä on kuitenkin oma osuutensa.

Takalan mukaan esimerkiksi stressi ja yötyö ovat hyvin vaarallisia sydän- ja verisuonitautien kannalta, jos muut riskitekijät vaikuttavat yhtä aikaa.

– Ne voivat olla se viimeinen tekijä, joka aiheuttaa sydänkohtauksen ja kuoleman.

Suomessa pitäisi kehittää tapoja seuloa esiin työntekijöitä, joilla vakavan sairastumisen riskit kasaantuvat. Fyysisen terveydentilan lisäksi olisi tärkeää huomioida myös psykososiaaliset riskit, kuten stressi ja häirintä työpaikalla. Tällaisessa riskinarvioinnissa Suomi pärjää eurooppalaisittain huonosti.

Jos työpaikalla ei säännöllisesti kartoiteta esimerkiksi työntekijöiden aikapainetta, viestinnän heikkouksia ja huonoa yhteistyötä, näitä stressitekijöitä ei myöskään pystytä ehkäisemään.

Mallia voisimme ottaa esimerkiksi Britanniasta, Tanskasta ja Ruotsista.

– Näissä maissa psykososiaaliset tekijät tunnistetaan ammattitautien syiksi.

Onko sitten jotain, missä muut Euroopan maat voisivat ottaa mallia Suomesta?

Kyllä on. Takala kehuu muun muassa työsuojeluvaltuutettujen ja työnantajien yhteispeliä ja työterveyshuollon kattavuutta.

”Eläkeiän nosto ei ole ratkaisu”

Pitkäaikaisten työperäisten sairauksien yleisyys nostaa Suomen korkealle ennenaikaisen eläkkeiden ja pitkäaikaisten työstä poissaolojen vertailussa.

– Eläköitymisluvut ovat kaikissa muissa Pohjoismaissa Suomea parempia. Islannissa ja Norjassa työskennellään jopa kymmenkunta vuotta kauemmin kuin Suomessa, Jukka Takala toteaa.

Hän on laskenut, että työväestön ennenaikaiset eläkkeet maksavat koko Euroopalle 2 500 miljardia joka vuosi. Suomessakin summa on Työterveyslaitoksen mukaan 25 miljardia vuodessa.

Näihin lukuihin liittyy Takalan työn suurin haaste. Miten saada eurooppalaiset ja erityisesti poliitikot ymmärtämään, miten isosta asiasta on kysymys.

– Näihin lukuihin verrattuna 100 miljardin kertasumma Kreikan apuun on mitätön rahamäärä.

Suomessa kyllä puhutaan siitä, että työssä pitäisi jaksaa kauemmin. Takalan mielestä lähestymistapa vain on väärä.

– Ei ole olemassa helppoa hallinnollista ratkaisua, kuten lakisääteisen eläkeiän nosto. Ei sairas ihminen mene töihin, vaikka eläkeikä olisi kuinka korkea.

Sen sijaan työkulttuuria pitäisi saada muutettua. Mitä nopeammin se saadaan tapahtumaan, sitä valtavampia summia säästyy, Takala sanoo.


Linkit

Terveellinen työ -kampanjasivusto
EU-OSHA

Lisää jutun teemoista

, , , , ,





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.