Pitäisikö nuorten työllistämisen olla työnantajille halvempaa?
Ruotsin Malmössä vangittiin marraskuun alkupuolella maahanmuuttajia ampunut mies. Ampujan suomalaista taustaa ei ole otettu esille, kertoo Cita Högnabba Suomen Tukholman-suurlähetystöstä.
Euroopan unionin Comenius-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden lähteä ulkomaille vaihtoon jo yläkouluiässä. 15-vuotiaat espanjalaiset Marta ja Sonia tarttuivat tilaisuuteen.
Europeiska regionala utvecklingsfonden har understött Arctic Ants hydrokopterprojekt i syfte att främja företagsamhet och förbättra konkurrenskraften i Västra Finland på ett internationellt plan.
Pikkujouluhassuttelujen piikkiin voidaan laskea myös katalaanien hämmentävä cagatiò eli kirjaimellisesti kakkahalko.
Kroatia ja Serbia ovat Balkanin valopilkkuja unionin laajentumisessa. Bosnia-Hertsegovinan tilanne on alueen synkin.
Juhlavuoden aikana olen alkanut tunnistaa ranskalaisten Moottoritie on kuuma- ja Rappiolla -biisit.
Turkkilaiset pelkäävät, että EU:n hygieniasäädökset lopettavat perinteisellä suolihakkeluksella herkuttelun.
Berliiniläinen valitus on Saksassa maankuulua. Sen oppiminen on huomattavasti tärkeämpää kuin kielioppisääntöjen.
Euroopan unioni on sanonut ei kosmetiikan eläinkokeille, mutta eläinkokein testatut tuotteet eivät ole vielä poistuneet kauppojen hyllyiltä. Eläinsuojelujärjestö Animalia toivoo, että komissio ei lipsu myyntikieltopäätöksestään.
Elokuva-aiheinen näyttely Helsingin kaupunginmuseossa esittelee vanhojen Suomi-filmien tähtiglamouria.
Talouspoliittisen yhteistyön yksi keskeinen tavoite, kasvu, on taas nousemassa vahvasti esiin.
Esprit de contradiction, vastaansanomisen henki, on ranskalaisille pyhä. Konsensuskulttuurin kasvatille se voi aiheuttaa harmaita hiuksia.
Italiassa kylmyys tuntuu erilaiselta kuin Suomessa: kostea viima tunkee luihin ja ytimiin asti vaikka laittaisi kuinka paksun takin päälle.