Riikka Ala-Harja on Ranskan Normandiassa asuva kirjailija.
Uusi kassi
Raahaan rinkkaa pitkin Suomea ja siirryn paikasta toiseen. Kierrän kahdessa kuukaudessa mökit, mummolat ja ystävien nurkat. Heinäkuu vaihtuu elokuuksi, ja pyykki pyörii monessa koneessa.
Jokaisen etapin jälkeen rinkka painaa entistä enemmän.
Minäkin painan: syön mustikkakukkoa, karjalanpiirakkaa ja nuotiolättyjä. Reissaan merellä, järvellä ja kaupungissa. Raahaan pöllejä kuusimetsästä, väistelen hyttysiä ja paiskin paarmoja. Saunon.
Kokeilen ensimmäisen kerran vesijuoksua ja katselen jalat vedessä vispaten Längelmäveden maisemaa. Plärään kevään naistenlehdet, jotka ovat kertyneet äidin, tädin, siskojen ja kavereiden pöydille. Kotona Normandiassa sataa, mutta meillä reissussa paistaa.
Saan ystäviltäni ja suvulta lahjaksi kirjoja, marjoja ja vanhoja peltipurkkeja – kaikenlaista lahjoitusta tulee. Ostan itsekin kaikkea lisää, teen kirpputorilöytöjä.
Kuusi lomaviikkoa on kohta ohi, kaksi on vielä jäljellä.
Tavaraa tulee joka päivä lisää. Rinkka totisesti painaa.
Katselen kadulta asuntojen ikkunoita ja haaveilen omasta kämpästä. Minulla ei ole synnyinmaassa paikkaa, jonne voisin jättää tavaroitani.
Ja niin raijaan entistä painavampaa rinkkaa busseissa, junissa ja kavereilta lainatuissa autoissa.
Kävelen Tarjoustaloon ja ostan ohueksi taitettavan, mustavalkoisen muovilaukun.
Sinne mahtuu hirveästi: ystävien pesukoneissa pestyjä vaatteita, äidinkielelläni kirjoitettuja kirjoja, sekä minun että tyttäreni passit.
Ystäväni Saara näkee veskani ja sanoo heti: maahanmuuttajakassi. Arabikassi. Afrikkalaiskassi. Semmoinen kevyt ja ruudullinen, jota raahataan Euroopan junissa, kun kotimaa on jätetty.
Lasken uuden veskani hetkeksi maahan.
Asiani ovat kumminkin moninkertaisesti hyvin verrattuna Saaran mainitsemiin maahanmuuttajiin: minulla on kaksi loistavaa kotimaata ja minulla on passi. Minulla on jonkin verran rahaa. Matkustan perheeni kanssa. Minulla on ystäviä.
Toisilla maahanmuuttajaveskan omistajilla on ainoastaan kassi, jonka vetoketju rusahtaa heti kättelyssä ja laukku täytyy sulkea paksulla teipillä.
Ystäväni Saara nostaa kassini maasta, ja me jatkamme matkaa.
Minulla totisesti on hyvin: rinkkakaan ei enää paina hirveästi.
Ja ystävä kantaa toista laukkua.
Yksi kommentti artikkeliin Uusi kassi
Kommentoi
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.
Voi, miten tuttua! Minullakaan ei ole enää kotia Suomessa, vaan kuljen lomani sohvalta toiseen, mökistä kaupunkiin, keittiön pöydästä kahvilan nurkkaan. Tuntuu joskus hirveän rasittavalta olla lomakulkurina, vaikka olisi yksinkin. Olisikohan tähän jokin ratkaisu? Ajattelin vuokrata kesämökin ensi kesäksi Suomesta. Onkohan jossain netissä koko kesälle mökkejä, eikä niin hirveissä hinnoissa kuin viikko kerrallaan vuokrattavat. Meitä ulkosuomalaisia kun on kuitenkin varmaan tuhansia, monilla vielä perhe, jota ei niin vain nukuteta sukulaisten nurkissa.
Oikeassa olet kuitenkin siinä, että meikäläistä siirtolaista on onnistanut: mahdollisuus päästä käymään kotimaassa milloin vain, rahaa ja passi. Emme ole kadottaneet kotimaatamme kuin väliaikaisesti!