Europa

Paula Kultanen Ribas on Barcelonassa asuva kääntäjä, kirjoittaja ja The Satellites of Love -yhtyeen laulaja-basisti.

Taistelu häristä

Vietin kesäni helsinkiläisen kerrostalon pannuhuoneessa: rockstudiossa levyn teossa. Energiajuomat, jäätelö- ja siideriuutuudet saivat ”suun makiaks”, joten elokuussa kipitin saman tien barcelonalaiselle hammaslääkärilleni.

– Minä joudun nyt kyllä vähän härkätaistelemaan sinun kanssasi, karismaattinen tohtorini sanoi.

– Mutta eihän Kataloniassa enää pitänyt olla härkätaistelijoita. Kuulin Suomen uutisista, tokaisin leikkisästi.

Leikkisää potilasta ei tee mieli kiduttaa yhtä kovakouraisesti, mietin, kuten aina hammaslääkärissä käydessäni.

– Ei olekaan! sanoi tohtori ylpeänä.

– Niin! Veivät meiltä härät! parahti hammashoitajatar yllättäen.

– Älä sano, että sinä olet härkätaistelun kannattaja?! tohtori äimisteli.

– Olen minä, hoitsu myönsi.

Hammaslääkärin poistuttua huoneesta hoitaja kertoi viettäneensä lapsuutensa maatilalla, jossa kasvatettiin muun muassa taisteluhärkärotua. Matadorit olivat maaseudun suurimpia tähtiä, ja hoitaja halusi pikkutyttönä itsekin sellaiseksi.

– Leikin härkätaistelijaa vasikoiden kanssa, niin kuin kaikki matadorit lapsena. Ymmärrän kyllä, että ne jotka eivät ole syntyneet härkäkulttuuriin pitävät sitä raakana, mutta meille opetettiin, että kyseinen villi härkärotu (toro bravo) olisi kuollut sukupuuttoon, ellemme kasvattaisi sitä. Meille opetettiin, että taisteluhärät syntyvät, elävät ja kuolevat tätä jaloa perinnettä varten.

– Niin… minä kun olen kasvissyöjä, en halua tukea eläinten tappamista sen kummemmin areenoilla kuin teurastamoissakaan, myönsin. Mietin samalla, sanooko teurastaja pojalleen sian syntyvän, elävän ja kuolevan jaloa lihansyöntiperinnettä varten.

– Härkätaistelu on aina ollut osa kulttuuriamme. Minun puolestani voisimme kyllä siirtyä Portugalin mallin mukaisiin esityksiin, joissa härkää ei tapeta.

Eläinuhriin päättyvä rituaali tuntuu minustakin menneen maailman heiniltä. Entä jos näyttäviin pukuihin sonnustautuneet matadorit vain tepastelisivat areenoilla kuin muotinäytöksessä tai vaihtaisivat peitsensä kitaraan?

Toisaalta härkätaistelun kieltämisen jälkeen Katalonian kylistä kantautuvat puolustuspuheet kaipaavat nimenomaan härkiä, eivät taistelijoita. Correbous-perinne saa siksi vielä jatkua. Härkiä saa yhä juoksuttaa pitkin katuja rakettien ja papattien paukkeessa, ihmisten kiljuessa ja säntäillessä ympärillä ja jättimäiset tähtisadesoihdut sarviin sidottuina.

– Ilman härkiä ei ole fiestaa ja ilman fiestaa ei ole kansakuntaa, kommentoi eteläkatalonialaisen Ebron kunnan kansanedustaja Francesc Sanchokin. Härkä on Espanjan tunnus ja jumalhahmo, samoin kuin karhu suomalaisille. Peijaisissakin karhu oli uhrattava karnevaalieläin, mutta perinne jäi menneisyyteen satoja vuosia sitten.

Hammaslääkärin palatessa hoitohuoneeseen, hoitajatar supattaa vielä:

– Mutta koska härkä on Espanjan symboli, me täällä Kataloniassa emme saa myöntää pitävämme härkäjuhlista.