Katalonian itsehallintoalue Espanjassa kielsi härkätaistelut alueellaan. Kysyimme Suomen Madridin instituutin johtajalta Matti Pärssiseltä, mitä espanjalaiset ajattelevat lajin tulevaisuudesta.
Marjo Mikola
Kuva Lehtikuva/AFP Photo/Josep Lago
10.8.2010
Ketkä yhä vannovat härkätaistelujen nimeen Espanjassa, Suomen Madridin instituutin johtaja Matti Pärssinen?
– Joka kolmas espanjalainen pitää härkätaisteluista paljon. Perinteisillä härkätaistelualueilla Andalusiassa, pääkaupunki Madridin alueella ja Extremadurassa kannattajia on eniten. Suosiosta kertoo se, että kaikilla tärkeillä espanjalaislehdillä on omat kommentaattorit lajille.
– Madridin autonomisen alueen johtaja julisti härkätaistelut henkiseksi kulttuuriperinnöksi. Puolustajat vetoavat pitkään perinteeseen. Brutaali laji juontaa juurensa roomalaisaikaan. 1500-luvulla härkätaistelu vietiin latinalaiseen Amerikkaan, jossa se on edelleen voimissaan muun muassa Meksikossa ja Kolumbiassa.
Ketkä härkätaisteluja vastustavat?
– Eläinoikeusaktivistien mielestä taistelut ovat barbaarista eläinrääkkäystä. Kataloniassa härkätaistelukieltoa ajava kansanliike keräsi adressiin 180 000 nimeä niiden lopettamiseksi.
– Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä kiivaampaa vastustus on. Tunnen Espanjaa 1970-luvulta ja olen nähnyt, että myös muualla maassa vastustus on nyt lisääntynyt.
Onko keskustelu härkätaisteluista politisoitunut?
– Taisteluhärkien kasvatus on iso elinkeino, joka työllistää tuhansia.
– Keskustaoikeistolaisen oppositiopuolueen Partido Popularin, PP, eräät johtohahmot ovat ottaneet härkätaistelut vaaliteemakseen. He sanovat, että taistelut ovat osa espanjalaisuutta. Sosialistit eivät ole ottaneet poliittista kantaa asiaan.
Kanariansaarilla härkätaistelut ovat olleet kiellettyjä vuodesta 1991. Kataloniassa ne loppuvat vuonna 2012. Onko laji tulossa tiensä päähän?
– Siihen menee vielä aikaa. Uudet sukupolvet voivat muuttaa tilanteen. Kannattajat tosin ottavat lapset mukaan taisteluihin ja vievät perinnettä eteenpäin. Lajia pitävät hengissä myös maassa vierailevat turistit.
Linkit
Taloushuolet synkentävät härkätaisteluiden näkymiä Espanjassa (HS.fi)
Lisää jutun teemoista
eläinsuojelu, Espanja, härkätaistelu
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.
Minulle on jäänyt hieman epäselväksi, tukeeko jokainen Suomalainen härkätaistelua taloudellisesti. Jossain lähteessä väitettiin että, EU tukee härkien kasvatusta korotetulla maataloustuella. Itse kun en tilannetta tiedä, toivoisi että jutun yhteydessä tuotaisiin esille, miten julkinen raha virtaa toimintaan. Turistithan tukevatkin toimintaa sitten pääsylippujen kautta.
Hei,
Kiitos kommentistasi. Maatalousasioista vastaava tiedottaja komission viestinnän pääosastolta Brysselistä kertoo, että EU ei rahoita härkätaisteluja. Ennen vuotta 2003, jolloin EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa uudistettiin, häränkasvattajat saivat tietyn tukisumman eläintä kohti. Tuki ei ollut härkätaisteluja vaan häränkasvatusta varten. Uudistuksen jälkeen tuki ei ole enää kytköksissä siihen, mitä maatalousyrittäjä tuottaa vaan siihen täyttääkö farmari useita ehtoja kuten esimerkiksi ympäristölainsäädännön asettamia vaatimuksia. Maatalousyrittäjät siis saavat maataloustukia, mutta tukea ei saa taisteluhärkien kasvattamiseksi.
Terveisin
Marjo Mikola/Europan toimitus
Härkätaistelussa ei ole yhtään härkää eikä ole koskaan ollutkaan.
Elukka on urospuolinen nauta ja oikea nimitys on SONNI. Kun sonni kuihitaan ( poistetaan “pallit” tulee siitä lauhkea HÄRKÄ )
Näin ollen härkä ei sovi “härkätaisteluun” . Elämänsäkunnossa oleva SONNI pystyy taistelemaan.