Apua hauraalle Afganistanille

Katunäkymä Kandaharista Afganistanista.

Katunäkymä Kandaharista Afganistanista.

Kehitysapu pitää keskittää hauraiden ja köyhimpien maiden avustamiseen, vaatii EU. Miten apu menee perille, jos valtiota uhkaa romahdus?

Matti Remes
Kuvat Euroopan komissio/ECHO/Yvan Hildebrand
10.8.2010

Euroopan unioni suosittelee kehitysavun keskittämistä muun muassa Afganistanin kaltaisille hauraille valtioille, joita uhkaa yhteiskuntarakenteiden romahdus.

Miten apu saadaan perille terrorin, heikon hallinnon ja hankalien kulkuyhteyksien maahan? Se onnistuu, jos toimintatavat sovitetaan paikallisiin olosuhteisiin, kerrotaan Suomen ulkoministeriöstä.

Suomella ei ole Afganistanissa omia kahdenvälisiä kehityshankkeita. Niiden sijaan tuki on päätetty ohjata kansainvälisten avunantajien yhteisiin rahastoihin, joista rahoitetaan kehitys- ja jälleenrakennushankkeita eri puolilla maata.

– Afganistanin kaltaisessa maassa ei ole järkevää, että kukin avustaja toteuttaa omia hankkeitaan. Paikallinen hallinto ei pystyisi mitenkään ottamaan vastaan apua, koska jokaisella avunantajalla on omat painopisteensä, yhteiskuntakehityksen neuvonantaja Olli Ruohomäki ulkoministeriöstä sanoo.

Kouluja, teitä ja pienvoimaloita

Suomi kuuluu Afganistanissa Maailmanpankin hallinnoiman Kansallisen solidaarisuusohjelman rahoittajiin. Perusajatuksena on luoda kyliin neuvostoja, joiden kautta asukkaat voivat vaikuttaa oman alueensa kehitykseen.

Kyläneuvostot määrittelevät itse tärkeimmät kehityskohteet ja saavat niiden toteuttamiseen 30 000–60 000 dollarin avustuksen. Avustussummilla on rakennettu muun muassa kouluja, teitä ja pieniä vesivoimaloita.

Rahat kulkevat Afganistanin hallituksen kautta. Hankkeiden käytännön toteutuksessa kyläläisiä auttavat paikalliset kansalaisjärjestöt. Rahankäyttöä ja hankkeiden toteutumista valvotaan tarkasti.

– Solidaarisuusohjelman arviointiin käytetään myös ulkopuolisia arvioijia. Väärinkäytöksiä ei ole havaittu, vaan apu on mennyt todella sitä tarvitseville, Ruohomäki kertoo.

Avustusten pyörittäminen Afganistanin hallituksen kautta on työlästä ja vie aikaa. Ruohomäen mielestä se on kuitenkin ainoa tapa saada aikaan kestäviä tuloksia maassa, joka yrittää vahvistaa heiveröistä hallintoaan.

– Monissa kylissä hallitus ei ole aiemmin tarjonnut mitään peruspalveluja. Nyt ihmiset näkevät, että valtio yrittää tehdä jotakin heidän hyväkseen, vaikka voimavarat ovatkin niukat.

Huumeiden tilalle muita tulonlähteitä

Median välityksellä syntyy helposti käsitys, että suurin osa Afganistanista on avustustoiminnan ulottumattomissa. Tilanne ei ole todellisuudessa näin synkkä, sanoo Ruohomäki, joka on vieraillut maassa monta kertaa.

– Vuonna 2003 käynnistyneen solidaarisuusohjelman aikana on syntynyt runsaat 21 000 kyläneuvostoa, jotka ovat toteuttaneet noin 20 000 hanketta eri puolilla maata.

Suomi rahoittaa Afganistanissa myös Maailmanpankin hallinnoimaa pienluottorahasto MISFAa. Monet lainansaajista ovat pienen yrityksen perustavia naisia, jotka eivät ole aiemmin tehneet töitä kodin ulkopuolella.

– Mikroluotot ovat tehokas keino lisätä tuloja ja työpaikkoja. Ohjelman toimivuudesta kertoo se, että luottojen takaisinmaksuaste on reilusti yli 90 prosenttia, Olli Ruohomäki kertoo.

Kehitysyhteistyön tärkeimpiä tavoitteita on löytää vaihtoehtoja oopiumunikon viljelylle.

Työpaikat tuovat lisäksi vakautta levottomaan maahan. Suurin osa Taleban-taistelijoista on työttömiä ja turhautuneita nuoria miehiä, joita houkuttelee ennen muuta sissiliikkeen tarjoama pieni kuukausipalkka.

Hauraat maat EU:n avun painopisteeksi

Avunantajien yhteistyö on tuonut hyviä tuloksia muissa hauraissa maissa, kuten Kosovossa, Sudanissa, Afrikan suurten järvien alueella ja Indonesian Acehissa.

Jatkossa EU-maiden yhteistyö tiivistyy entisestään. Euroopan komissio julkaisi huhtikuussa toimintasuunnitelman, jolla vauhditetaan YK:n vuosituhatjulistuksessa asetettujen kehitystavoitteiden saavuttamista. Suunnitelma hyväksyttiin kesäkuussa EU:n ulko- ja kehitysministerien kokouksessa.

Komissio kehottaa jäsenmaita koordinoimaan kansallisia avustusohjelmia paremmin EU:n tasolla, jotta apu toimisi tehokkaammin.

Tavoitteena on myös keskittää apua hauraimmille ja köyhimmille maille. Lisäksi painotetaan niitä vuosituhattavoitteita, joiden saavuttaminen on kauimpana: sukupuolten tasa-arvoa, terveydenhuoltoa, koulutusta ja elintarviketurvaa.

Komissio kannustaa jäsenmaita lisäämään kehitysapuaan sekä pyrkii tukemaan kehitysmaiden omaa vastuunottoa vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa.


Linkit

EU ja kehitysyhteistyö
Komission toimintasuunnitelma
EU ja Afganistan

Lisää jutun teemoista

, ,





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.