Europa

Paula Kultanen Ribas on Barcelonassa asuva kääntäjä, kirjoittaja ja The Satellites of Love -yhtyeen laulaja-basisti.

Kaikki paitsi jalkapallo on turhaa

Espanjan jalkapallojoukkueen häviö Sveitsille sai madridilaisystäväni masentumaan koko loppuillaksi, mitä kylässä olleen suomalaistuttuni oli vaikea käsittää: ”Mutta hei, sehän on vaan jalkapalloa!”. Madridilaiselle kommentti oli viimeinen niitti, ja hän lähti siltä seisomalta kotiinsa.

Harva asia otetaan Espanjassa yhtä vakavasti kuin jalkapallo. Kansa ei enää sunnuntaisin keräänny seurakuntansa jumalanpalvelukseen, vaan pyhäpäivä on omistettu jalkapallo-otteluiden hartaalle seuraamiselle lähikuppilassa.

Olen usein miettinyt, että jos arkkitehtinero Antoni Gaudín keskeneräiseksi jäänyt Sagrada Família olisi kirkon sijaan ollut jalkapallostadion, se olisi rakennettu loppuun ennen kuin Gaudía olisi ehditty edes haudata. Kirkko ei ole valmistunut vieläkään, vaikka Gaudín kuolemasta on jo lähes 160 vuotta.

Uskonnon lisäksi jalkapallo tuntuu korvanneen myös politiikan aseman. Jotkut puhuvat edelleen Real Madridista ”Francon joukkueena”, ja Espanjan entisen äärioikeistolaisen pääministerin José María Aznarin huhuttiin taannoin havittelevan joukkueen puheenjohtajuutta.

Maan nykyinen sosialistinen pääministeri Zapatero sen sijaan on vannoutunut FC Barcelonan kannattaja. Joukkueen puheenjohtajan Joan Laportan haaveena olisi puolestaan toimia tulevaisuudessa itsenäisen Katalonian pääministerinä.

Separatistiseksi ja itsenäisyysmieliseksi leimatusta Barçasta erottuakseen kilpaileva barcelonalaisjoukkue Espanyol sen sijaan tekee jo nimellään selväksi edustavansa Espanjaa eikä Kataloniaa.

Suosikkijoukkueen valinta on tärkeä ja leimaava päätös. Espanjassa kuulee harvoin puhuttavan kommunisteista ja porvareista, mutta madridisteista ja barcelonisteista päivittäin.

Monet suomalaisystäväni ovat ihmetelleet fanaattisen jalkapallomaan kehnoa menestystä maajoukkuetasolla. Miten on mahdollista, että espanjalaiset joukkueet kahmivat säännöllisesti Mestarien liigan voittoja, mutta maajoukkue ei vielä kertaakaan ole yltänyt MM-kisoissa mitalisijalle? Espanjan joukkueen parhaasta saavutuksesta, neljännestä sijasta, on siitäkin jo 60 vuotta!

Espanjalaisilla on tapana purkaa tappioiden aiheuttamaa turhautumistaan samaan tapaan, kuin suomalaiset pilailivat Euroviisu-menestyksestään ennen Lordin voittoa: ”Yhtä todennäköistä, kuin Espanjan MM-voitto jalkapallossa!”.

Jostain syystä tätä epätodennäköisyyttä ja jalkapallohullujen espanjalaisten sinnikästä uskoa hyödynnetään aina markkinoinnissa asti. Kisojen alla kodinkoneliikkeet mainostavat myöntävänsä television ostajille 25 % alennuksen, jos Espanja yltää edes välieriin. Kuulostaa todennäköiseltä mahdollisuudelta, mutta välierissäkään Espanjaa ei ole koko MM-kisahistorian aikana nähty kuin kolme kertaa.

Mikä sitten voi olla tämän katastrofaalisen ilmiön taustalla? Eihän kyse ole siitä, etteivätkö espanjalaiset osaisi pelata jalkapalloa. Paikalliset jalkapalloa tiiviisti seuraavat ystäväni epäilevät syyn piilevän maan epäyhtenäisyydessä.

Katalaanit ja baskit eivät periaatteestakaan voi kannattaa Espanjaa, vaikka maajoukkueessa pelaisi puoli Barçaa ja baskimaalaisiakin.

Viimevuotisen EM-kisamestaruuden jälkeisessä, televisioidussa juhlahumussa FC Barcelonan pelaajalta ja Espanjan tämänvuotisen MM-joukkueen kapteenilta, Xavilta pääsi serpentiinien ja shampanjan keskeltä huudahdus: ”¡Viva España!”, eikä suurin osa katalaaneista ole vieläkään antanut sitä anteeksi.

Jotkut espanjalaiset puolestaan epäilevät syyksi salaliittoteoriaa: katalaani- ja baskipelaajat pelaavat MM-joukkueessa vain varmistaakseen ”vihollisensa” Espanjan häviön.

Uskonnon ja politiikan lisäksi jalkapallo päihittää mennen tullen pop-musiikin roolin, ja ottelut vetävät monta kertaa enemmän yleisöä kuin rockfestarit. Jalkapallokatsomot kihisevät iloisia, juhlatunnelmassa yhteislauluun puhkeavia faneja, jotka seuraavat idoleitaan maailman ääriin. Suurimpia tähtiä odotetaan hotellin edessä tuntitolkulla vaikka kaatosateessa, jos vain saisi nimmarin tai edes pikaisen katsekontaktin.

Sanopa siinä sitten, että: ”Hei, sehän on vain jalkapalloa”.