Europa

Virpi Hämeen-Anttila on kirjailija ja yliopistonopettaja.

Yhtenäinen ja moninainen

Intian tutkijana pidän toisinaan esitelmiä intialaisesta kulttuurista. Silloin minun täytyy aina selittää, että Intia on monta eikä yksi, pikemminkin maanosa kuin maa. Luonnonolot, elinkeinot, kieli, perinteet, historia ovat erilaiset eri puolilla Intiaa. Kuitenkin Intian eri osilla – ja Pakistanilla ja Bangladeshilla ja jossain määrin myös Nepalilla ja Bhutanilla – on myös yhteinen perinne ja historia, jonka vuoksi intialaisesta kulttuurista voidaan puhua sekä monikossa että yksikössä.

Minusta on ollut kiinnostavaa verrata Intiaa omaan maanosaani. Intia muistuttaa rakenteeltaan Eurooppaa: maa koostuu 28 osavaltiosta ja yli miljoonan puhujan kieliä on saman verran. Euroopassa on merkittäviä kieliä suunnilleen yhtä paljon, niin kuin myös on ollut valtioita ennen Jugoslavian hajoamista ja muita tuoreita muutoksia.

Ennen 1800-lukua Intiassa oli tyypillisesti monta itsenäistä valtiota, ja varsinkin etelän ja pohjoisen historiat kulkivat omaa tietään. Samaa voi sanoa Euroopasta. Brittivalta yhdisti Intian poliittisesti, ja EU:n aikana Euroopan vanhan, epävirallisen yhtenäisyyden ja kulttuurisiteiden pohjalta on luotu löyhän liittovaltion kaltainen alue.

Intialaisen kulttuurin tutkimuksessa on ollut tapana puhua kahdesta kulttuurin tasosta. Yhdellä tasolla on Suuri traditio, se korkeakulttuurin perinne, joka on sidottu Intian vanhaan yleiskirjakieleen sanskritiin ja hindulaisuuden yhteiseen muinaiseen perintöön. Toisella tasolla on Pieni traditio, joka on elänyt monilukuisissa puhekielissä ja alati uudistuvissa paikallisissa tavoissa ja perinteissä.

Suurta traditiota on tavattu arvostaa enemmän, mutta käytännössä nämä kaksi ovat yhdenvertaiset kumppanit. Suuri traditio on jatkuvasti muuttunut, täydentynyt ja uudistunut Pienen tradition pohjalta, ja Pieni traditio on ottanut omakseen Suuren tradition tarinat ja tiedon, muuntanut ne paikalliseen muotoon ja tehnyt yleisestä yksityistä.

Suuri ja Pieni traditio voisivat olla käyttökelpoisia käsitteitä sovellettaviksi myös eurooppalaiseen politiikkaan ja kulttuuriin. Euroopalla on oma suuri traditionsa: eurooppalainen kulttuuriperintö, jonka maaperästä kasvaa eurooppalainen identiteetti.

EU:n myötä meillä on virallisesti myös yhteiskunnan, lainsäädännön ja talouden suuri traditio: yhteisiä lakeja, yhteinen raha ja talousalue, ja näihin liittyen me jaamme, kuten viime aikoina olemme saaneet huomata, myös toistemme kriisit ja ongelmat.

Samalla olisi tärkeää tunnustaa Euroopan Pienen tradition olemassaolo ja merkitys Suuren tradition muokkaajana, rikastuttajana, kierrättäjänä ja perimmäisenä elinvoiman lähteenä. Eurooppa ei ole vain yksi kulttuuri ja talousalue, vaan monien paikallisten perinteiden, elämäntapojen ja elinkeinojen verkosto. Sen sijaan, että näitä yritettäisiin ylhäältäpäin pakolla yhdenmukaistaa, pitäisi kunnioittaa niiden erilaisuutta ja erityisyyttä ja tunnustaa niiden arvo eurooppalaisuuden hengen edustajina.

Euroopan ääni ei tule kuuluviin kaikille pakollisen velton yleisenglannin, globishin kautta, vaan omien elävien kieltemme kautta. Suomessakin varjelemme eurooppalaisuuttamme parhaiten pitämällä suomen kulttuurikielenä.