Van Rompuy ja käyttölyriikan sympaattisuus
Herman Van Rompuy signeerasi teoksiaan haikukokoelmansa julkistustilaisuudessa. Van Rompuy on saanut harrastuksestaan lempinimen Haiku-Herman.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy tyytyy haikuteoksessaan oppikirjamaiseen tavunäpräykseen, kirjoittaa kriitikko Ville Hytönen.
Ville Hytönen
Kuva Lehtikuva/Reuters/Yves Herman
19.5.2010
Haiku- ja waka-perinne lienee runouden rakenteista omaksuttavin. Uudistuva ja taidokas haiku on puolestaan vaikeimpia. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy on kertomansa mukaan harrastanut japanilaista lyhyttä runoperinnettä pitkälle toistakymmentä vuotta ja nyt, poliittisen uransa asuurissa, hän siirtyy julkaistavien ja samalla käännettävien runoilijoiden seuraan.
On sinänsä sympaattista, että Euroopan poliittinen kova ydin voi tuottaa herkkäviritteistä lyriikkaa, vaikkei Van Rompuyn sanainen arkku olisikaan lavein tai edes viilatuin. Kyseessä on hyvin perinteinen haikuharrastajan kokoelma, joka ei pyri tuomaan oppineisuuttaan esiin haikun eri muotojen tai nyanssien kautta, vaan tyytyy oppikoulumaiseen tavunäpräykseen, kuluneisiin luontokuviin ja tavanomaisiin rytmisiin ratkaisuihin.
Kuten Van Rompuy esipuheessa mainitsee, hänelle haiku on lyhyen hiljentymisen paikka. Hänen mukaansa se on sopiva ihmisille, joilla ei työnsä takia ole aikaa keskittyä pitempään runouteen.
Tämä on Van Rompuyn tunnustus käyttölyriikalle. Hän ei tavoittele kuuta taivaalta vaan etsii kuvaa taivaan kuusta. Pikemminkin kuin Picasson teos, kyseessä on julisteeksi printattu kuva Picasson maalauksesta. Van Rompuyn haikut ovat kuin-haikuja.
Aiheet vaihtelevat keväästä ja aamukävelystä äitiin ja Jumalaan. Niiden eetos on pikkuporvarillinen, etääntynyt japanilaisesta traditiosta, mutta siihen jatkuvasti vetoava.
Kun Van Rompuy kirjoittaa luonnosta, hän välttelee luonnonkappaleiden nimiä. Tämä luo illuusion urbaanista luontokokemuksesta. Puut ovat vain puita, eivät haapoja tai poppeleita. Linnut ovat vain lintuja, eivät ruokkeja tai pikkutyllejä. Ovatko luonnontarkkailijalle puut vain puita tai linnut vain lintuja?
Van Rompuyn tekstistä puuttuu haavoittuvaisuutta. Ymmärrän ensin väärin hänen runonsa:
A gull on one leg
standing straight up in the sea,
unaware of the cold.
Mikäli yksijalkainen lokki seisoisi meressä, runo olisi kiinnostava. Kun ymmärrän, että lokit näyttävät seisovan yhdellä jalalla, huomaan Van Rompuyn käyttäneen taas kulunutta kuvaa. Esimerkki kuvastaa kontrastin puutetta. Elämän raadollisuuden keskelle staattista maisemaa tuoma epävarmuus antaisi tekstille kiinnostavan piirteen. Nyt se on jälleen vain postikortti; kuva jostain, joka on kaikkialla ja jonka olemme nähneet miljoona kertaa.
Gentiläisen PoëzieCentrumin julkaisema laitos tuo esiin Van Rompuyta hollannin, englannin, latinan, ranskan ja saksan kielellä. Haikut ovat järjestelty yksitellen, ensin käännökset, sitten hieman suuremmalla fontilla alkuperäinen.
Kiinnostavinta Van Rompuyn teoksessa onkin käännösten vertaileminen. Kuten kirjailija itse toteaa esipuheessaan, käännökset saattavat olla alkuperäisiä parempia. Vähintäänkin kääntäjien työ on ollut haastavaa.
Kun Van Rompuyn haikun englanninnos lupaa
Around six, birds
ushering in the morning.
Audible spring.
Noin kuusi, linnut
tuovat itsensä aamuun.
Kuuluva kevät.
se kääntyy saksaksi eri lailla. Erityisesti saksannoksen laatijan tarkkuus on poikkeavan sanajärjestyksen takia kiinnostava.
Um sechs Uhr flöten
die Vögel in den Morgen hinein.
Ich höre den Frühling.
Lentävät kuuden
maissa linnut aamuunsa.
Kuulen kevättä.
Van Rompuyn kokoelma on kaunokirjallinen kuriositeetti, mutta poliittisessa ja valistuksellisessa mielessä mielenkiintoinen. En halua kirjoittaa ”suutari pysyköön lestissään” vaan pikemminkin ”antaa kaikkien kukkien kukkia”.
Vaikkei Van Rompuyn runous sinänsä ole erityisen taidokasta tai kovin koskettavaa eikä se tuo waka-perinteiseen lyriikkaan mitään uutta, on esimerkillistä, että yksi Euroopan johtavista poliittisista hahmoista harrastaa taidelyriikkaa ja osoittaa sivistysihanteita.
Herman Van Rompuy: Haiku. PoëzieCentrum 2010. 128s.
Ville Hytönen on runoilija ja Savukeidas Kustannuksen kustannuspäällikkö.
Kursivoidut suomennokset arvostelijan.
Linkit
Lisää jutun teemoista
Yksi kommentti artikkeliin “Van Rompuy ja käyttölyriikan sympaattisuus”
Kommentoi
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.
UUSIMMAT JUTUT
Olli Rehn: Maalihana auki Euroopan taloudessa
Komissaari Kroes: Koko Eurooppa laajakaistalle
Loimaan seutu selätti muutoksen EU:n avulla
Onneksi on Kreuzberg. Vaihtoehtoväen ja turkkilaisten asuttama kaupunginosa on vaikea valloittaa.
Suurin murhe syntyy tunteesta, että Tony Judt edusti katoavaa ihmislajia, eurooppalaista intellektuellia, jolla on laajat tiedot, terävä äly, loistava kirjallinen tyyli ja halua ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.
Suomessa säädylliseen keskiluokkaiseen elämiseen riittää yksi ansiotyö ja siitä saatava palkka. Virossa yksi työ ei riitä sitten alkuunkaan.
Nyt on syytä todella onnitella ja kiittää Europa-lehteä. Harvoin saa ns. kulttuurijulkaisujen ulkopuolella lukea näin asiantuntevaa kirja-arvostelua. Jos tämä linja jataa, lopetan Parnasson tilauksen tarpettomana! Kritiikkiä isolla K:lla. Usein kirja-arvostelujen tekijöitä syytetään hampaattomuudesta, mutta Ville Hytösellä on hampaat tallella ja terävinä.