Europa

Anna Kauppi on Berliinissä asuva vapaa toimittaja.

Törmäyskurssilla

Tiedättehän sen laulun, jossa kevät toi muurarin ja maalarin, rakennuksilla hääri hanslankari ja rannoilla hamppari.

Berliiniin kevät tuo kerjurit ja kerääjät. Jos haluaa lahjoittaa roposen lähimmäiselle tai muuten hyvään tarkoitukseen, paras paikka on Alexanderplatzin kuuluisa aukio.

Jo samannimisellä metroasemalla vastaan tulevat ensimmäiset kodittomat, jotka myyvät asunnottomien hyväksi tehtävää lehteä. Punkkarit odottelevat portaissa ja heristelevät energisesti pahvimukeja. Maanpinnalla askel reipastuu kaukasialaisen torvikvartetin ja romanialaisen hanuristin tahdissa.

Jos kolikot ovat lopussa, mutta auttamishenkeä vielä jäljellä, voi antaa tilinumeronsa jollekin aukiolla päivystävistä järjestöistä. Erityisesti lauantaina ei tarvitse kitsastella. Paikalla ovat kuluttajaoikeuksien puolustajat, ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt ja pari humanitaarista liikettä. Eläinten ystävät voivat avustaa Espanjan kulkukoirien adoptioyhdistystä tai Borneon orankeja.

Ja toki kevät tuo Berliiniin turistit. Heitä on joka kesä yhä enemmän. Käyn silloin tällöin Brandenburgin portilla ja Hackescher Marktilla ihmettelemässä tungosta.

Länsiberliiniläiset ystäväni ovat onnellisia siitä, että sekä matkalaiset että uusberliiniläiset (ja sitä myöten myös rahankerääjät) suuntaavat mieluiten kaupungin itäpuolelle. Paikallisia ystäviäni ihmismeret hirvittävät.

Muurin aikaan täyttä oli kuulemma vain kaupungin parhaalla hiekkarannalla. Siellä oli tapana rakentaa hiekasta valli oman aurinkotuolin ympärille, jotta naapuri ei päässyt iholle. Olen huomannut heidän pitävän myös aitarakennelmista, turvalukoista ja pitsiverhoista. Jälkimmäisten takaa on helppo tarkkailla naapurien toimia huomaamattomasti.

Muurin sisällä kasvaneet ovatkin ehdottoman taitavia välttämään kosketusta tuntemattomiin. Ravintolassa aitoberliiniläinen valitsee mahdollisimman yksinäisen pöydän. He pysyvät omalla tontillaan liukuportaissa ja kassajonoissa. Jos joku istuu metrossa viereen aivan liki tai katsoo suoraan kohti, ovat tunkeilijan juuret takuuvarmasti muualla.

Suomalainen fyysisen etäisyyden tarve ja berliiniläinen katusukkulointi ovat tehokas yhdistelmä.

Luulin jo selvinneeni koskemattomana Alexanderplatzin vilinästä. Kun loppumetreillä pysähdyin etsimään piippaavaa puhelinta laukustani, kylkiini ilmestyi välittömästi kaksi tummatukkaista naista. Astuin automaattisesti kolme askelta taaksepäin ja aioin pudistaa vaistomaisesti päätäni. Naiset ehtivät kuitenkin puristaa minut uudestaan väliinsä. Espanjalaiset halusivat vain tietää, missä on tv-torni.