Talousmylläkän ytimessä

Tähtikaulustyöläinen_pia-seppala

Pia Seppälän työkenttä komissaari Rehnin tiedottajana on enemmän kuin ajankohtainen.

Minna Suihkonen
Kuva Pia Seppälän kotiarkisto
19.5.2010

Talouskomissaari Olli Rehnin tiedottaja Pia Seppälä, mitä käytännössä työssäsi teet?

Yhdessä komissaarin päätiedottaja Amadeu Altafajin kanssa vastaamme talous- ja raha-asioiden päivittäisistä tiedotusasioista ja lehdistösuhteista. Työ on muun muassa lehdistötiedotteiden, muistioiden ja artikkeleiden laatimista, editointia ja julkaisemista, komissaarin haastattelujen järjestämistä, taustatietojen antamista sekä journalistien lukuisiin tiedusteluihin vastaamista, lehdistötilaisuuksien järjestämistä ja koordinointia sekä finanssiministerien ja euroryhmän kokouksien tiedotusasioiden suunnittelua ja valmistelua.

Tärkeää on myös tiivis yhteydenpito komission talous- ja raha-asioiden pääosaston, komission edustustojen, Euroopan parlamentin ja muiden komission pääosastojen sekä kabinettien kollegoiden kanssa.

Millainen työhistoria ja koulutus sinulla on?

Olen asunut ja työskennellyt Brysselissä jo yli 12 vuotta. Aloitin urani Euroopan komissiossa vuonna 1998 koulutus- ja kulttuuripääosastolla. Muutaman vuoden jälkeen siirryin komission pääsihteeristöön työskentelemään komission asioiden strategisen suunnittelun ja koordinoinnin parissa. Vuoden 2003 syksyllä aloitin komission tiedotuspääosastolla. Sieltä minut kutsuttiin työskentelemään komission edustustojen parissa. Tämän vuoden maaliskuun alusta olen ollut nykyisissä hommissa.

Koulutustaustani kattaa sekä julkishallinnon että tiedotuksen tutkinnot. Jatko-opiskeluja olen suorittanut muun muassa journalistiikassa, yritystiedottamisessa, johtamis- ja esiintymistaidoissa sekä ranskan ja hollannin kielissä.

Mikä on työssäsi parasta?

Monipuolisuus, kansainvälisyys, mahtavan kivat työkaverit sekä todella mukava, fiksu ja rento komissaari. Talous- ja raha-asioiden työkenttä on mielenkiintoinen ja nyt myös hyvin ajankohtainen. Olen oppinut paljon uusia asioita, mikä on aina iso plussa.

Entä haastavinta?

Tällä hetkellä haastavinta on löytää parhaat ratkaisut useisiin kymmeniin komissaarille tulviviin haastattelupyyntöihin. Pitää yrittää löytää tasapuoliset ratkaisut, jotka parhaiten sopivat komissaarin enemmän kuin hektiseen aikatauluun.

Miten perustelisit suomalaisille, että Kreikkaa kannattaa auttaa?

On hyvä muistaa, ettei Kreikan lainapaketilla pelasteta vain Kreikkaa huonon taloudenpidon seurauksilta. Sillä turvataan koko Euroopan taloudellista vakautta ja pyritään estämään talouskasvun kääntyminen uuteen syöksyyn ja työttömyyden kasvuun, myös Suomessa. Tuki ei ole lahja, vaan korollista lainaa tiukoin ehdoin, joita valvotaan neljännesvuosittain.

Miten asut?

Asun kotoisassa vuokra-asunnossa rauhallisella alueella ison puiston lähellä, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä työpaikaltani.

Miten rentoudut?

Työpäivän jälkeen ulkoilemalla, lukemalla tai viihdyttävän dvd:n parissa. Viikonloppuisin teen toisinaan matkapyrähdyksen miesystävän tai hyvien kavereiden kanssa, käyn leffassa tai konsertissa. Pidän kokkaamisesta ja kutsun mielelläni ystäviä kylään nauttimaan pöydän antimista. Minulla on jääkaappimagneetti, joka kuvaa tätä hyvin: “I like to cook with wine, and sometimes I even put it in the food”.

Parasta rentoutumista on useamman viikon kesäloma. Olemme viime vuosina vuokranneet huvilan Kreikasta, paikkoja vaihtaen. Osa lomasta tietysti vietetään ihanassa Suomen suvessa saunoen, uiden ja grillaten. Koivuvihdan tuoksua ei voita mikään!


Linkit

Olli Rehnin tiimi (Euroopan komissio)

Lisää jutun teemoista





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.