
Eikka Kosonen on Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö ja Europan päätoimittaja.
Lentoliikenteen pahasti sotkenut tuhkapilvi osoitti, kuinka pitkälle viranomaisten, yritysten ja kansalaisten välitön yhteistyö Euroopassa käytännössä ulottuu. Kokouksia jäi pitämättä, matkat ja kuljetukset pitkittyivät tai peruuntuivat, syntyi sekä taloudellisia että muita ongelmia. Normaalitilannetta järkyttänyttä häiriötä puidaan vielä pitkään.
Nyt vallitsevassa tilanteessa on noussut esiin ainakin kolme periaatteellista kysymystä. Miten ja missä päätetään ilmatilan ja lentokenttien sulkemisesta ja avaamisesta? Kuka vastaa matkustajille annettavasta korvauksesta ja avusta, kun lennot lykkääntyvät tai peruuntuvat? Mitä mahdollisia toimenpiteitä tarvitaan erityisesti lentoyhtiöille koituneiden taloudellisten menetysten vuoksi?
Ilmatilan avaamisessa ja lentokenttien käyttöönotossa lähtökohtana on ollut ja tulisi olla jatkossakin turvallisuusvaatimukset. Millaiseen järjestelmään ministerit, ilmailuviranomaiset ja lentoyhtiöt päätyvätkin, matkustajien tulee voida luottaa siihen, että turvallisuudesta ei ole tingitty. Tutkitut ja yhdessä sovitut ratkaisut antaisivat tästä parhaimmat takeet.
Matkustajille annettavasta korvauksesta ja avusta on unionissa voimassa kaikkia jäsenmaita sitova asetus. Matkustajille on taattu oikeus saada peruutetusta lennosta lentoyhtiöltä rahansa takaisin tai korvaava reititys sekä tarvittava huolenpito aterioiden ja majoituksen suhteen.
Poikkeuksellisissa olosuhteissa matkustaja ei kuitenkaan ole oikeutettu erilliseen rahalliseen korvaukseen. Keskustelua on syntynyt siitä, pitääkö tätä asetusta soveltaa sellaisenaan myös tässä odottamatta syntyneessä ja laadultaankin poikkeuksellisessa tilanteessa. Tasapuolisen kohtelun ja oikeusturvan kannalta pitää voida edellyttää, että säännöt ja niiden tulkinnat ovat samat kaikille.
Selvitykset tuhkapilven aiheuttamista taloudellisista seuraamuksista yleensä ja erityisesti lentoliikenteen harjoittajille ovat käynnistyneet. Tästä työstä vastaa liikenneasioista vastaavan komission varapuheenjohtaja Kallasin vetämä työryhmä, jossa ovat mukana myös kilpailukysymyksistä vastaava varapuheenjohtaja Almunia ja talousasioista vastaava komissaari Rehn. Jos jotain katsotaan tarpeelliseksi tehdä, on tärkeää, että se tehdään harkitusti ja koordinoidusti unionitasolla.
On perusteltua ja kaikkien edun mukaista, että tuhkapilven luomiin yhteisiin ongelmiin etsitään ratkaisuja yhdessä. Näinhän tiiviisti yhdentyneessä Euroopan unionissa tehdään muutenkin. On luotu yhteiset pelisäännöt, joiden mukaan eletään. Yksipuoliset irtiotot eivät kuulu tällaiseen järjestelmään. Jos aihetta ilmaantuu, voidaan sääntöjä muuttaa. Yhdessä.
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.