Europa

Plussaa Suomi-kortilla

Autoin hiljattain tuttavaa asunnonetsinnässä. Kun soitin aksenttisaksallani ykkösvaihtoehdon välittäjälle, tämä epäili, ettei lukaali olisikaan ilmoituksesta huolimatta vapaa. Mainitsin olevamme Suomesta. Näyttö järjestyi samana päivänä ja vuokrapaperit allekirjoitettiin.

Berliinin asukkaista joka seitsemäs on ulkomaalainen. Parhaimmillaan kaupunki ylpeilee multikultista, monikulttuurisesta ilmapiiristään. Pahimmillaan saksalaiset muuttavat pois alueilta, joiden kouluissa yli puolet oppilaista on maahanmuuttajataustaisia.

Vaikka berliiniläiset ovat jo kauan sitten tottuneet kaupunkinsa kirjavuuteen, ennakkoluulot ulkomaalaisia kohtaan ovat yhä vahvoja ja samansuuntaisia kuin Suomessa.

Turkkilaisia kutsuttiin Saksaan töihin 1960-luvulla. Nykyisin turkkilaistaustaisia asuu Berliinissä parisataa tuhatta. Osa heistä elää täysin turkkilaisessa yhteisössä, toisia ei erota saksalaisista, mutta perusberliiniläiselle turkkilainen on yhtä kuin kebabinpyörittäjä.

Epäluuloisimpia berliiniläiset ovat Itä-Euroopasta tulleita kohtaan, vaikka (tai koska) monella on juurensa nykyisen Puolan alueella. Entisen Jugoslavian alueelta muuttaneet kuuluvat mafiaan. Tummaihoisilla tuskin on oleskelulupaa. Länsieurooppalaisista ei ole sanomista, kunhan heillä ei mene saksalaisia paremmin.

Ennakkoluulolistan harvoja positiivisia poikkeuksia on Suomi. Se on berliiniläisille fiksujen ihmisten eksoottinen luontomaa, jossa on aina kylmä ja josta tulevat Nokia, Pisa ja porot. Saksan televisiossa pyörii dokumentteja jäänmurtajista ja ahmoista. Kaurismäen elokuvien ystävät ihmettelevät suupalttia suomalaista.

Suomi sijaitsee berliiniläisten mukaan Skandinaviassa ja sen kansa on vaaleaa. Siksi kai minut sijoitetaan ulkonäköni perusteella jopa jonnekin Aasiaan, tavallisesti kuitenkin entiseen itäblokkiin. Olen useamman kerran joutunut vakuuttelemaan, etten ymmärrä puolaa. Sittemmin olen harkinnut opettelevani kieltä. Vaikka paljastumiseni suomalaiseksi on monessa tilanteessa ollut avuksi, sen kääntöpuolena on harmi muiden kansallisuuksien puolesta.

Kun esimerkiksi hankin nettiliittymää, satuin liikkeeseen jonkinlaisena kampanjapäivänä. Ovella tokaistiin, että ilmaislahjat ovat loppuneet. Sanoin, etten tarvitse lahjaa, haluan liittymän. Pääsin jonoon.

Tiskillä innoton asiakaspalvelija hoiti äkeänä asiani. Lopuksi hän kysyi automaattisesti, saisiko puhelimeeni olla säästösopimus johonkin tiettyyn maahan. Puolaan? Ukrainaan? Valko-Venäjälle? Kysyin, olisiko hänellä tarjousta Suomeen. Mies suorastaan riemastui. Ryhti oikeni ja silmät loistivat, kun hän ryhtyi vuolaasti kertomaan takavuosien matkastaan Kuusamoon. Jonottajat takanani lisääntyivät ja murahtelivat.

Lopuksi myyjä pyysi minua odottamaan vielä hetken ja riensi takahuoneeseen. Hän palasi mukanaan yllätyslahja.