Europa

Paula Kultanen Ribas on Barcelonassa asuva kääntäjä, kirjoittaja ja The Satellites of Love -yhtyeen laulaja-basisti.

Parempi myöhään

Vanha ja ylirasitettu läppärini päätti lopultakin vetäytyä eläkkeelle, joten edessä oli uuden työskentelyvälineen hankinta – mahdollisimman pikaisesti. Pikaisuus on kuitenkin suhteellista ja tässä maassa aliarvostettu käsite, kuten sain toistamiseen todeta.

Valitsin hinta-laatu-suhteeltaan parhaan koneen ja marssin erääseen Barcelonan suurimmista tietotekniikkaliikkeistä.

– Ottaisin tämän, netin mukaan näitä pitäisi olla teillä varastossa.

– Katsotaanpas… ei… nyt ei löydy, mutta haluatko varata?

– Netissä niitä kyllä näytti vielä eilen olevan kolmisenkymmentä.

– Niin, jos varaat ja maksat netin kautta. Meidän liikkeellä ei ole mitään tekemistä tuon nettipuolen kanssa.

– Mielenkiintoista, kyseessä on kuitenkin teidän nimellänne ja osoitteellanne varustettu kotisivu.

– Näin on. Eli pannaanko varaukseen, vai ostatko netistä? Meidän kauttamme hintaan lisätään varausmaksu, mutta saat koneen kolmessa päivässä. Nettitilauksessa kestää viikko.

– Laitetaan varaukseen vaan, jos se kerran on nopeampaa niin, vastasin.

Olinhan odottanut voivani viedä uuden koneen mukaani jo samana päivänä.

Käsirahan maksettuani palasin kotiin ja odotin. Ja odotin. Otaksuin kokemuksesta kolmen päivän tarkoittavan suomeksi viikkoa, ja kun viikon päästäkään ei kuulunut mitään, päätin soittaa liikkeeseen, tiedustellakseni, kauanko heidän kolme päiväänsä vielä kestäisi.

Palvelunumerossa vastannut virkailija ei osannut sanoa, missä koneeni viipyi, mutta lupasi ottaa selvää ja soittaa minulle vielä saman päivän aikana. Reaalisten aikalaskurien mukaan puhelu tuli kahden päivän päästä, ja tietokoneen sain lopulta kahden viikon kuluttua varauksesta.

Hermostumisen sijaan huomasin osaavani jo suhtautua odotteluun zeniläisellä tyyneydellä. Ajan arvioiminen ja kiirehtiminen eivät vain yksinkertaisesti espanjalaisilta luonnistu. Kiireettömyys, tuo nykymaailman katoava luonnonvara, on osa tämän maan charmia.

Olen itsekin alkanut suosia luovaa joutenoloa mieluummin kuin turhaa itseni tai muiden stressaamista – kunhan asiat joskus edes hoituvat.

Epätäsmällisyys ulottuu omintakeisella tavalla aina espanjalaisten kielenkäyttöön asti. Kaikki tuntevat liukuvan mañanan, huomisen, jota ei koskaan tule, mutta häilyviä aikamääreitä on paljon muitakin. Ahora tarkoittaa sanakirjassa nyt, mutta arkikäytössä kohta, ja viisi minuuttia merkitsee puolta tuntia. Jos espanjalaisen on jostain syystä tarpeen ilmaista, että jotakin on oikeasti tehtävä nyt tai viiden minuutin kuluttua, hän sanoo ahora mismo (nyt heti) tai cinco minutos de reloj (viisi kellon minuuttia). Hupaisaa, mutta totta!

Tapaamisia ei juuri koskaan sovita täsmälliseen aikaan. Jopa verovirastoon, terveyskeskukseen tai muuhun viralliseen instanssiin voidaan pyytää saapumaan aamun ensitunnilla, lounaan jälkeen tai iltapäivällä. Aurinkokellollakin siis pärjäisi.

Espanjan futuurimuoto on puolestaan vaihtunut melkein kokonaan potentiaaliksi. ”Soitan sinulle huomenna” tarkoittaa siis useimmiten ”Soittanen sinulle joskus hamassa tulevaisuudessa”. Ei mitään henkilökohtaista, spontaanius vain tuppaa menemään velvollisuuksien edelle.

Edes televisio-ohjelmien alkamista tai kauppojen aukioloaikoja ei ole tapana ilmoittaa kellonajoin. Kellon tai kalenterin sijaan espanjalaisen on luontevampaa seurata ajan kulumista ruoka-aikojen tai muiden arkea rytmittävien rutiinien mukaan.

Ajan hallinta ei siis tarkoita minuuttiaikataulujen laatimista, vaan valintojen tekemistä oman ajan jakamisesta mielekkäästi, jolloin kaikki toiminta tuntuu tapahtuvan omasta vapaasta tahdosta, ei muiden painostuksesta. Sisäisen rytmin seuraaminen on sitä paitsi nerokas tapa torjua stressiä.

Elokuva alkaa ”uutisten jälkeen” ja kaupan ovesta saattaa löytää vaikka tällaisen aukioloaikatiedotteen: ”Avaamme saapuessamme, suljemme lähtiessämme ja jos emme ole paikalla kun tulet, eivät aikataulumme käy yksiin”.