Europa

Virpi Hämeen-Anttila on kirjailija ja yliopistonopettaja.

Euroopan sydän

Kävin maaliskuun lopulla Krakovassa. Se on yksi kaupungeista, joissa tietää varmasti kohtaavansa Vanhan Euroopan.

Minulle Vanha Eurooppa tuo mieleen myönteisiä ajatuksia. Jos joku vielä muistaa, Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfield käytti vuonna 2003 tuota nimitystä halveksivasti yrittäen luoda mielikuvan vanhuuttaan dementoituneesta kulttuurista. Tarkoitus oli sivaltaa Ranskaa ja Saksaa, jotka eivät halunneet osallistua Irakin sotaan.

Samassa yhteydessä Rumsfield esitti, että on olemassa toinen, nuori ja dynaaminen Uusi Eurooppa, jota edustavat entiset itäblokin valtiot – ne jotka olivat tuoreita Naton jäseniä ja lupasivat lähettää joukkojaan Irakiin.

Jäljistä voi päätellä, miten viisasta ja moraalisesti oikeutettua oli lähteä Irakiin. Yhtä kyseenalainen oli pyrkimys puolittaa Eurooppa vanhaan ja uuteen sillä perusteella, ketkä ovat USA:n parhaimpia ystäviä. Euroopan läntinen ja itäinen puoli ovat pitkän yhteisen historian ja kulttuurin toisiinsa liittämiä, vaikka lännessä ei aina ole osattukaan kunnioittaa tätä liittoa.

Puola ilmaisi jo varhain, mihin kuului. 900-luvulla se omaksui roomalaiskatolisen uskon, joka yhdisti läntistä Eurooppaa.

Hallitsijat solmivat ahkerasti avioliittoja länsieurooppalaisten hallitsijasukujen kanssa. Katariina Jagellonica, joka toi 1500-luvulla Juhana-herttuan kanssa renessanssin hienostuneisuutta Turun linnaan, oli Puolan kuninkaan tytär. Hänen äitinsä oli milanolaisen Sforza-suvun ruhtinatar, jonka ansiosta Puola oli Italian jälkeen toinen maa maailmassa, jossa alettiin käyttää ruokaillessa haarukoita.

Kun ylivoimaisilta näyttävät turkkilaiset piirittivät Wieniä 1683, Puolan kuningas Juhana Sobieski johti puolalais-saksalais-itävaltaiset joukot voittoon, ja Osmanivaltakunnan uhka poistui Euroopasta lopullisesti.

Länsi-Eurooppa ei ole osoittanut samaa lojaalisuutta Puolalle. Venäjä, Preussi ja Itävalta saivat 1700-luvun lopussa jakaa Puolan kolme kertaa niin, että se hävisi kartalta. 1939 Puola jätettiin jälleen yksin, Saksan ja Neuvostoliiton jaettavaksi ja hallittavaksi. Sodan jälkeen se luovutettiin Neuvostoliiton valtapiiriin ja sen asukkaat sulautuivat lännen tajunnassa itäblokin harmaaseen massaan.

Mutta Puola pitää kiinni juuristaan. Krakovassa ei synny epäilystä siitä, ettenkö olisi siinä Euroopassa, jota rakastan. Täällä on vanhakaupunki, jonka kadut ja puistot on tehty käveltäviksi, vilkas tori, sen kauniit talot ja goottilainen Mariankirkko, Wawelin vanha linna ja katedraali, vuonna 1364 perustettu yliopisto, Kazimierzin juutalaiskaupunginosa, joka kertoo Euroopan historian surullisimmasta jaksosta.

Kirkkoja ja kahviloita on joka nurkalla. Eniten eurooppalaiseksi tunnen itseni hämyisässä Jama Michalikassa ja Massolit-kirjakaupassa, jossa yhdistyvät kirjojen, kahvin ja älykkään keskustelun nautinnot. Klassista musiikkia kuulee kaikkialla, varsinkin Chopinia, jolla on juhlavuosi. Ja kaikilla, myös villin näköisillä nuorilla, on hyvät tavat.

Historioitsija Norman Davies antoi Puolaa käsittelevälle kirjalleen nimen Euroopan sydän. Sydän on se, mikä on keskellä ja keskeinen, se joka tuntee ja muistaa.