Euroopan romanien vaino ei ole ohi


Romanityttö Ozdin kaupungin ulkopuolella Unkarissa. Viime aikojen hyökkäyksissä Unkarin romaneja vastaan on jopa kuollut useita ihmisiä.

Romanityttö Ozdin kaupungin ulkopuolella Unkarissa. Viime aikojen hyökkäyksissä Unkarin romaneja vastaan on jopa kuollut useita ihmisiä.


Romanit ovat edelleen ahtaalla Euroopassa. Unkarissa useita romaneja on jopa surmattu väkivaltaisuuksissa. Siksi EU:lta vaadittiin Romanit ja holokausti -seminaarissa toimia tilanteen korjaamiseksi.

Tuomo Tarvas
Lehtikuva/Reuters/Karoly Arvai
14.4.2010

Unkarin romaneita kohtaan on tehty viime aikoina useita väkivaltaisia hyökkäyksiä. Viittä äärioikeiston kannattajaa epäillään kuuden romanin surmasta.

Rakennerahastot tehokäyttöön

Euroopan komissio kehottaa jäsenvaltioita käyttämään EU:n rakennerahastovaroja tehokkaammin hyödyksi romaniväestön olojen ja yhteiskunnallisen osallistumisen parantamisessa.

Komissio kehottaa ottamaan romanien asiat huomioon kaikilla politiikanaloilla, esimerkiksi työllisyyspolitiikassa, kaupunkikehityksessä, kansanterveydessä ja EU:n laajentumisessa.

EU ja jäsenvaltiot ovat kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana painottaneet syrjintää torjuvaa lainsäädäntöä ja EU:n rahoituksen käyttöä romaniväestön aseman parantamiseen.

Komissio kartoittaa parhaillaan tuloksekkaita hankkeita ja ohjelmia. Toinen tutkimus kattaa rakennerahastot kokonaisuudessaan, ja toinen käsittelee Euroopan sosiaalirahastosta myönnettyä romaniväestön tukea.

Vainoa lietsovat samankaltaiset asiat kuin Keski-Euroopassa 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa. Taloudellinen kriisi on lisännyt työttömyyttä ja levottomuuksia, sosiaaliturvajärjestelmä on kriisissä ja rasistinen kielenkäyttö rehottaa, totesi historiantutkija Gerhard Baumgartner itävaltalaisesta FH Joanneumin yliopistosta.

Baumgartner puhui viime viikolla Helsingissä pidetyssä Romanit ja holokausti -seminaarissa.

Ihmisoikeusjärjestö European Roma Rights Centren mukaan Unkarissa on tapahtunut 45 väkivaltaista hyökkäystä romaneja kohtaan vuodesta 2008 lähtien. Monista iskuista epäillään äärioikeistolaista Jobbik-puoluetta lähellä olevaa puolisotilaallista yhdistystä Magyar Gardaa eli Unkarin kaartia.

Jobbikin kannatus on noussut Unkarin nopeasti. Kannatuksen kasvun taustalla on muun muassa kansan tyytymättömyys sosialistipuolue MSZP:n tapaan hoitaa maan taloutta. Unkarin kansantalous on laman takia romahtanut, ja työttömyys on lisääntynyt rajusti.

Oikeistopopulistit haluaisivat entistä selvemmin eristää romanit omille alueilleen.

– Romaneja on vainottu Euroopassa satoja vuosia, ja syrjintä jatkuu edelleen, Baumgartner summasi.

Sanahelinästä toimintaan

Entisen pääministerin Paavo Lipposen mukaan Eurooppa ei saa katsoa sivusta Unkarin pahenevaa tilannetta.

– Meidän pitää siirtyä sanahelinästä toimintaan. Emme voi olla toimettomina, kun Unkarissa tapahtuu tällaista, Lipponen totesi romaniseminaarissa.

EU voisi Lipposen mukaan harkita tukien antamisen epäämistä, jos tilanne ei muutu. Unkarin ohella Lipponen arvosteli myös Romaniaa romaniensa asioiden hoitamisesta.

”EU:n tuet liian pieniä”

Syrjinnän lisäksi Euroopan romanit kärsivät työttömyydestä, joka on selvästi yleisempää kuin kantaväestöllä.

Gerhard Baumgartnerin mukaan tämän takia moni muuttaa kotimaastaan paremman elämän toivossa, mutta päätyy kerjäläiseksi. Näin on käynyt useille Romanian romaneille Suomessa.

Euroopan unionin romanien tukemiseen myöntämät varat ovat tutkijan mukaan aivan liian pieniä.

– EU jakaa vuosittain jokaiselle maanviljelijälle keskimäärin 32 000 euroa. Kymmenelle miljoonalle romanille on myönnetty kymmenen viime vuoden aikana tukina 800 miljoonaa euroa. Se on vain kahdeksan euroa henkilöä kohti, Baumgartner huomautti.

Virossa surmattiin tuhansia

Virossa surmattujen tuhansien romanien asema on vaiettu asia, ilmaisi Suomen romanifoorumin toiminnanjohtaja Miranda Vuolasranta omassa puheenvuorossaan. Puheen luki hänen tyttärensä Mirjam Schwartz.

Natsien holokaustin jälkeen Virossa asui enää 400–600 romania, kun ennen sotaa heitä oli 6 000–7 000.

Suomen romanit taistelivat valtaväestön rinnalla toisessa maailmansodassa.

– Marsalkka Mannerheimia vaadittiin luovuttamaan Suomen mustalaiset Saksaan, mutta Mannerheim ei suostunut, Vuolasranta totesi.

Romanien joukkomurha toisen maailmansodan aikana tunnetaan heikosti, vaikka arviot natsien murhaamien romanien määrästä vaihtelevat 1,5 miljoonasta yli kolmeen miljoonaan.

Natsien vainot kiihtyivät sodan alettua. Romanit kuljetettiin erillisille ”mustalaisleireille” (Zigeunerlager). Natsit pakottivat miehittämiensä maiden viranomaisia keräämään ja karkottamaan alueellaan asuneita romaneita ja auttamaan heidän kuljettamisessaan tuhoamisleireille.

Romanit saivat odottaa korvauksia kokemistaan kärsimyksistä pitkään. Esimerkiksi Itävallassa romaneille alettiin maksaa korvauksia vasta 1960-luvulla.


Romanit Suomessa

  • Suomessa perustettiin vuonna 1956 romaniasiain neuvottelukunta, joka on eri ministeriöiden, romanijärjestöjen ja muiden sidosryhmien yhteistyöelin. Se on perustamisestaan saakka edistänyt romanien elinolojen ja koulutustason kohentamista
  • Suomessa on saatu hyviä kokemuksia muun muassa romanitaustaisista avustajista päiväkodeissa ja kouluissa. Avustajat toimivat sillanrakentajina romaniväestön ja päiväkodin tai koulun välillä.
  • Suomen ensimmäinen romanipoliittinen ohjelma valmistui joulukuussa 2009. Ohjelman tarkoituksena on saada aikaan pysyviä parannuksia romaniväestön asemaan. Ohjelman tärkeimpiä tavoitteita on nostaa romaniväestön koulutustasoa.


Linkit

EU ja romanit
Suomen romanipoliittinen ohjelma

Lisää jutun teemoista

, , ,





L�het� kavereille

3 kommenttia artikkeliin Euroopan romanien vaino ei ole ohi

  1. Kritiikin ystävä kirjoitti:

    Miksi puhutaan vain noista vanhoista asioista. Entä Suomeen juuri tällä hetkellä vyöryvät uudet romanijoukot. Taasko heitä pelastellaan pakkaseen kuolemasta ensi talvena? Kerjäläisongelmaan ei kai kukaan vielä ole esittänyt ratkaisua?

  2. "O tempora o mores" kirjoitti:

    Hyväksyttiinkö myös Romania väärillä analyyseillä ja vilpillisesti suojaten EU:n jäsenvaltioksi, vaikka se ei ole kyennyt ratkaisemaan edes kansalaistensa oikeuksia oikeudenmukaisesti? Ketkä olivat EU:ssa valmisteluvastuussa Romania-ratkaisusta päättäjille?

  3. EFRAIM_12 kirjoitti:

    EU ON LAITTANUT BALTIAN MAIHIN RAHAA ROMANEITA VARTEN MUTTA POLITIIKOT ON PANNEET RAHAT OMAAN TASKUUN EIKÄ NIITÄ OLE KÄYTETTY ROMANIEN HYVÄKSI. MIKSEI EU VALVO, KUN SE LAITTAA RAHAA NOILLE MAILLE, ETTÄ MIHIN SE RAHA MENEE. EU:N TULIS LAITTAA TARKKAILIJAT PAIKAN PÄÄLLE, ETTÄ RAHAT EI MENE VÄÄRIIN KOHTEISIIN.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.