Tuhkasta nousee Feeniks
Renessanssi tarkoittaa uudelleen syntymistä. Sana viittaa Euroopan historian ajanjaksoon, jolloin perinteisen käsityksen mukaan antiikin kulttuuri löydettiin uudelleen, taiteet ja tieteet nousivat ennen kokemattomaan kukoistukseen ja syntyi uusi vapaasti ajattelevan ihmisen ihanne. Renessanssi alkoi 1300-luvulla Italiassa ja saavutti 1500-luvulla Euroopan pohjoisemmat osat.
Renessanssin olemusta ja vaikutusta on arvioitu moneen kertaan uudelleen. Eniten on arvosteltu ajatusta, että historian kulussa olisi tapahtunut äkkikäänne, jossa “keskiajan pimeys” vaihtui valoon ja upouudet ideat ponkaisivat esiin. Totuus on tasasävyisempi: keskiaika ei ollut ankea ja valistumaton kausi eikä renessanssi tipahtanut kuin taivaalta sen tilalle, vaan rakensi edeltävän päälle. Elintaso ei noussut kulttuurin saavutusten tahdissa eikä ajattelu kaikilta osin vapautunut. Esimerkiksi kristinuskon päivittäminen toi tullessaan uskonsodat ja noitavainot.
Renessanssia ei toki pidä vähätellä. Antiikin tekstit antoivat sysäyksen kriittiseen humanistiseen tutkimukseen, taide löysi perspektiivin ja realismin ja kokeellinen luonnontiede pääsi alkuun. Uudet keksinnöt ja ajatukset levisivät aiempaa nopeammin, kun kirjapainotaito syntyi 1400-luvun puolivälissä.
Kiinnostavinta on kuitenkin huomata, että renessanssi on vain yksi monista aalloista, joiden aikana Eurooppa on luonut nahkansa ja syntynyt uudelleen, kriisien ja katastrofien jälkeen ja niiden keskelläkin. Renessanssin alkuvaiheessa Eurooppaa piinasivat nälänhädät ja musta surma. Silti jaksettiin nousta ja löytää vanhasta innoitus uuden luomiseen.
Kreikan valtiot sortuivat keskinäisiin sotiin ja jäivät Makedonian ja Rooman vallan alle, mutta kreikkalainen kulttuuri eli edelleen valloittajien mailla. Kun kansainvaellukset murensivat Länsi-Rooman, arabit ottivat haltuunsa Kreikan perinnön ja nostivat sen avulla oman kulttuurinsa Välimeren alueen merkittävimmäksi. Gootit ja germaanit, viikingit ja normannit asettuivat aikansa ryösteltyään paikalleen, omaksuivat edeltäjiensä sivistyksen ja muuttuivat perinteen tuhoajista sen kantajiksi.
Keskiajalla oli kaksikin renessanssiin verrattavaa huippuaikaa. Niistä jälkimmäistä, 1100-luvun “renessanssia” voidaan pitää varsinaisen renessanssin alkusoittona, sillä sen aikana löydettiin jo antiikin filosofiset ja tieteelliset tekstit, jotka olivat säilyneet arabien hoivissa. Klassisen kuvataiteen vaikutus näkyi puolestaan jäykän romaanisen esitystavan syrjäytymisessä gotiikan sielukkaan ja naturalistisen taideihanteen tieltä.
“Renessanssi” sopisi oikeastaan koko Euroopan historian nimeksi. Eurooppa on sotinut ja kärsinyt ja elpynyt, ammentanut perinnöstään voimaa ja inspiraatiota ja luonut jotain uutta: barokin, valistuksen, romantiikan. Kulttuurin lumipallo on pyörinyt eteenpäin ja kasvanut joka kierroksella.
Nyt Euroopalla on takanaan kaksi 1900-luvun hirvittävää sotaa ja sen voima ja merkitys näyttävät haipuneen. Toiset ovat ottaneet omakseen Euroopan henkisen perinnön ja löytäneet sen avulla omat vahvuutensa. Mutta vielä voi tulla hetki, jolloin Eurooppa tekee sen, minkä se on tehnyt monta kertaa aikaisemmin: syntyy uudelleen.
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.