
Työ vei tiedottaja Sanna Kangasharjun Helsingistä monikulttuuriseen Brysseliin.
Sanna Kangasharju halusi työpaikan, jossa tapahtuu, ja päätyi Euroopan parlamenttiin.
Terhi Nieminen
17.3.2010
Tiedottaja Sanna Kangasharju Euroopan parlamentista, mitä käytännössä teet?
Jos käytetään eurooppalaista hattuvertausta, minulla on kolme hattua. Ensinnäkin vastaan Brysselistä lähtevistä suomenkielisistä tiedotteista. Toiseksi olen valiokuntatiedottaja ja seuraan perussopimusvaliokunnan työskentelyä. Kolmanneksi vedän kahdeksan hengen tiimiä, joka seuraa kuutta eri valiokuntaa. Tiimiin kuuluu kuusi tiedottajaa ja kaksi assistenttia, ja minä koordinoin heidän työtään.
Millainen työhistoria ja koulutus sinulla on?
Olen valtiotieteiden maisteri. Luin pääaineenani viestintää. Vaikka minulla on Euroopan parlamentissa vakituinen tiedottajan virka, olen myös virkavapaalla valtioneuvoston kansliasta.
Olen työskennellyt valtioneuvostossa kymmenen vuotta, ensin EU-tiedottajana ja nyt viimeksi apulaistiedotuspäällikkönä.
Sitä ennen olen työskennellyt Euroopan parlamentissa avustajana ja Taloudellisessa Tiedotustoimistossa Helsingissä.
Mikä on työssäsi parasta?
Halusin päästä töihin monikulttuuriseen ja -kieliseen ympäristöön. Tämä talo todella on sitä. Kun ottaa vielä huomioon talon poliittisen kirjon, joka päivä tapahtuu jotain.
Entä haastavinta?
Saman asian kääntöpuoli. Koska tapahtuu paljon, tiedottajalla on paljon tekemistä.
Monikulttuurisuus tuo paitsi positiivista myös ihmetyttävää puolta työhön. Vetämässäni tiimissä toiset toimivat hierarkkisemmin ja toiset pohjoismaiseen tapaan tasa-arvoisemmin. Jokaista pitää kohdella eri tavoin.
Tiimini jäsenet tulevat Ranskasta, Portugalista, Espanjasta, Belgiasta ja Irlannista. Mukana on myös saksanturkkilainen.
Miten EU:n hyödyt suomalaisille saataisiin julkisuudessa paremmin esiin?
Poliitikoilla on iso vastuu, koska heistä media raportoi ja heitä kuunnellaan. He voivat tuoda esille EU:n tuomia hyötyjä.
Lisäksi tulee mieleen käytännön tapa, jota näkee muualla enemmän kuin Suomessa. Mainoksilla voidaan tehdä näkyväksi, että johonkin projektiin on käytetty EU-rahaa. Esimerkiksi EU:n osallisuudesta tieprojektiin voitaisiin kertoa tienvarsimainoksilla.
Miten asut?
Asun belgialaisen mieheni kanssa Schaarbeekissä Brysselissä. Ostimme sieltä viime vuonna vanhan, ihanan talon. Elämme talossa tyytyväisinä kissan kanssa.
Miten rentoudut?
Hölkkään ja jumppaan jonkin verran. Luen paljon, kokkaan ja löhöilen.
Miten pukeuduit tänään?
Liian kevyesti. Ulkona on kova viima. Minulla on täysistunnon kunniaksi hame päällä, mitä ei tapahdu kovin usein.
Linkit
Lisää jutun teemoista
Euroopan parlamentti, työskentely EU:ssa
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.