Europa

Mitali on mahdollinen

Suomalaisten menestys Vancouverin talviolympialaisten ensimmäisinä päivinä ei ole ollut sillä tasolla, mitä toiveikkaimmat penkkiurheilijat, joihin itsenikin luen, ovat odottaneet. Yksi ilmeinen selitys on, että talviurheilulajeja harrastetaan ja niihin panostetaan nykyään yhä useammissa maissa ympäri maailman. Kansainvälinen kilpailu on kiristynyt.

Britti Eddie Edwards oli joitakin aikoja sitten vielä outo lintu ja taidoiltaankin kovin vaatimaton suomalaisten yhdessä leipälajissa eli mäkihypyssä. Nyt Vancouverissa esimerkiksi brasilialainen hiihtäjä miesten 15 kilometrin vapaalla ei juurikaan erottunut tyyliltään ja vauhdiltaan lajiin jo pitkään keskittyneiden maiden edustajista. Sveitsiläinen, ranskalainen ja italialainen murtomaahiihtäjä nousee nykyään aivan luontevasti palkintopallille. Edes niin sanotuissa pohjoismaisissa lajeissa pelkkä vuosikymmenten perinne ei takaa meille suomalaisille mitalisadetta.

Kilpailu on kovaa monilla muillakin aloilla, kuten taloudessa. Vanhoilla meriiteillä voi yrittää sinnitellä eteenpäin, mutta menestykseen tarvitaan muutakin. Hyviin tuloksiin pääseminen edellyttää aina kovaa työtä, muuttuvien olosuhteiden huomioon ottamista ja valmiutta yhteistyöhön muiden kanssa. Näillä eväillä Suomen ja suomalaisten hyvinvointia on viime vuosikymmeninä rakennettu ja parannettu.

Euroopan unionissa sovittiin jo kymmenen vuotta sitten linjauksista, joilla oli määrä vastata globalisaation ja ikääntyvän väestön mukanaan tuomiin ongelmiin. Sovittujen toimenpiteiden puutteellisen toteuttamisen vuoksi tulokset jäivät vaatimattomiksi. Kaikille yllätyksenä tullut finanssi- ja talouskriisi on vain syventänyt ongelmia. Niinpä Suomi monien muiden maiden tapaan painii (anteeksi näin talven keskellä hyppäys suomalaisille rakkaaseen kesäolympialaisten perinnelajiin) suurten taloudellisten vaikeuksien ja mittavan työttömyysongelman kanssa.

Kilpailukyvystä, työllisyydestä ja kestävästä kehityksestä huolehtiminen on näissä oloissa Euroopan unionin keskeinen tehtävä. Jaksan toivoa, että valmisteilla oleva Eurooppa 2020 -strategia ei jää vain uudeksi ohjelmaksi paperilla, vaan johtaa myös konkreettisiin tuloksiin. Unionissa ja sen jäsenmaissa pystytään kyllä määrittelemään, mitä pitäisi tehdä. Se ei vielä riitä. Kaikilla tahoilla pitäisi nyt viimein todella sitoutua tarvittaviin päätöksiin ja saattaa ne kunnolla voimaan.

Toivoa ei ole syytä menettää urheilussakaan. Suomalaisillakin on yhä hyvät mahdollisuudet saada mitaleja jopa olympialaisissa, onhan niitä saatu Pisa-tutkimuksissakin. Jotkut ovat esittäneet, että olympialaisissa ja MM-kisoissa kaikkien EU-maiden saavutukset pitäisi laskea yhteen. Ymmärrän kyllä, että tällä tavalla pienikin maa pääsisi osalliseksi kauniimmista luvuista, kuin mihin se yksin yltäisi.

En oikein jaksa lämmetä tälle ajatukselle. Niin EU:n puolestapuhuja kuin muuten olenkin, kyllä minun penkkiurheilijasydämeni sykkii erityisesti suomalaisille urheilijoille ja heidän menestykselleen. Olkoon tämä sitä kansallista kulttuuria ja identiteettiä, jota Euroopan unionikin kunnioittaa ja tukee.