
Uudistuneessa haussa etsitään oikeanlaisia persoonia EU:n hallintovirkoihin.
Terhi Nieminen
Kuva Futureimagebank
19.2.2010
Suomalaisilla avautuu aiempaa parempi mahdollisuus hakea Euroopan unionin hallintovirkoihin, sillä EU käynnistää hallintovirkamiesten yleisen virkakilpailun maaliskuun 16. päivä. Vuoden 2006 jälkeen EU on suosinut rekrytoinnissa pääasiassa uusien jäsenmaiden kansalaisia.
Kilpailu koskee AD-hallintovirkamiehiä. AD-hallintovirkamiehet ovat keskeisessä asemassa EU:n lainsäädäntö- ja talousarviomenettelyissä.
Valtioneuvoston EU-asiantuntija Lauri Tierala kertoo, että hakijan tulee luoda oma profiili Euroopan henkilöstövalintatoimiston EPSOn nettisivuille. Profiilin kautta voi jättää hakemuksen ja osallistua avoimiin kilpailuihin.
– Sitä mukaa, kun hakija etenee kilpailussa tai tippuu siitä, tiedot tulevat profiiliin, Tierala kertoo.
Edellytyksenä hakemiselle on EU-jäsenmaan kansalaisuus ja korkeakoulututkinto. Lisäksi hakijan on osattava kahta virallista EU-kieltä, joista toisen on oltava englanti, ranska tai saksa.
Kaksivaiheinen haku
Hakua on uudistettu, jotta unionin toimielimiin saataisiin entistä sopivampia työntekijöitä. Prosessia on myös pyritty nopeuttamaan, sillä aiemmin siihen saattoi mennä jopa kaksi vuotta.
Haku on jaettu kahteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa hakija vastaa tietokoneella kysymyksiin, jotka testaavat verbaalista, matemaattista ja abstraktia päättelykykyä sekä kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Ensimmäisen vaiheen hakutilaisuus järjestetään kussakin jäsenmaassa.
Toinen vaihe järjestetään Brysselissä. Päivän aikana tehdään tehtäviä, jotka vaihtelevat suullisista esityksistä haastatteluihin ja ryhmätöihin. Tarkoitus on testata ennen kaikkea hakijan persoonaa ja sosiaalisia taitoja. Kakkosvaiheeseen pääsee noin tuhat hakijaa.
Apua älykkyystesteistä
Reilut kolmesataa haun läpäissyttä pääsevät maaliskuun virkakilpailussa varallaololistalle. Lista on voimassa vähintään vuoden. Omalla aktiivisuudella voi vaikuttaa siihen, pääseekö listalta töihin.
Lauri Tieralan mukaan tavoite on rekrytoida myös ihmisiä, jotka hallitsevat jonkin erikoisalan.
– Erikoisala voi pitää sisällään taloustieteitä, juridiikkaa, kirjanpitoa tai vaikka kemian tai energia-alan opintoja. Mielikuva siitä, että pestataan vain hallinto- ja valtiotieteilijöitä, ei pidä paikkaansa.
Hakuun ei kannata valmistautua pelkästään tankkaamalla nippelitietoa EU:sta.
– Perustietojen pitää toki olla kunnossa. Parasta omatoimista valmistautumista on tehdä erilaisia päättely- ja älykkyystehtäviä, joita löytyy netistä, Tierala sanoo.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö järjestää suomalaisille hakijoille myös valmennusta, jonka yksityiskohdat selviävät maaliskuussa.
Linkit
Ura EU-toimielimissä (EPSO)
Lisätietoa rekrytointikilpailuista (Valtioneuvosto)
Lisää jutun teemoista
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.
EU is YOU – kannustukseksi siltä varalta, että et sitä huippuvirkaa saisikaan: http://areena.yle.fi/video/761457
(päätä kolmen minuutin kohdalla haluatko katsoa vielä 10).
Kaikissa EU maissa pohditaan käsittääkseni työurien pidentämistä. EU-viroissa on kuitenkin ikäkatto. Onko kukaan koskaan yrittänyt tehdä tälle asialle mitään?