
Googlen tulo Haminaan oli työvoitto EU:n tukemalle SummaRun-hankkeelle. Seutu nojaa perinteisen paperin sijaan yhä enemmän bitteihin ja tuuleen.
Matti Remes
Kuva Haminan kaupunki
18.11.2009
Stora Enson päätös sulkea Summan paperitehdas tammikuussa 2008 oli kova isku Haminalle. Tehtaalta jäi työttömiksi 450 työntekijää. Yhteensä paperitehtaan sulkeminen vähensi vuoden sisällä noin 900 työpaikkaa Kotkan ja Haminan seuduilta.
Kymenlaakson metsäteollisuuden alasajo oli kuitenkin ollut näköpiirissä. Alueen elinkeinoelämän kehittäjät olivat jo aloittaneet varautumisen suureen rakennemuutokseen. Summan tyhjeneviin teollisuustiloihin alettiin heti hakea uusia yrittäjiä. Tehtävää varten syntyi osin EU-rahoitteinen SummaRun-hanke. Sitä lähti vetämään Kotkan ja Haminan seudun kehitysyhtiö Cursor.
SummaRun
Paperitehtaalle korvaavia yrityksiä ja työpaikkoja etsivä SummaRun-hanke on osa Kymenlaakson rakennemuutosohjelmaa.
Yhteistyössä on mukana muun muassa seudun kuntia, valtion hallinnon viranomaisia ja yrityksiä.
SummaRun-hanketta hallinnoi Kotkan ja Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor.
Hankkeen budjetti on 1,15 miljoonaa euroa, josta EU:n aluekehitysrahaston tuki on
640 000 euroa.
– Markkinointityössä pääpaino suuntautui heti alussa kansainvälisille markkinoille, Cursorin toimitusjohtaja Hannu Karavirta sanoo.
Pelkkä tehdaskiinteistöstä tiedottaminen ei riittänyt. Lisäksi mahdollisille tulijoille oli tärkeää kertoa, millaista osaamista ja millaisen toimintaympäristön Hamina voi yrityksille tarjota.
Allison olikin Google
Tiivis markkinointityö tuotti noin sata yhteydenottoa ja muutaman vakavammankin ostajaehdokkaan tehdastiloille. Sopivaa kuviota ei kuitenkaan alkanut muotoutua. Yksi kortti oli vielä katsomatta. Ulkomaisia investointeja Suomeen houkuttelevan Invest in Finlandin kautta oli tullut nimetön tiedustelu, jossa amerikkalainen it-alan yritys etsi sijoituspaikkaa tietoliikennekeskukselleen.
Noin 50 työntekijää työllistävä keskus ei kuulostanut aluksi varteenotettavalta kandidaatilta. Vasta ensimmäisten kasvokkain tapahtuneiden neuvottelujen jälkeen selvisi, että kyse oli internetyhtiö Googlesta.
– Google edellytti ehdotonta salassapitoa. Asiasta tiesi aluksi vain muutama ihminen ja silloinkin asiakkaasta puhuttiin koodinimellä Allison, Karavirta muistelee.
Google ja Stora Enso hioivat sopimusta kiinteistökaupasta useita kuukausia. Vihdoin helmikuussa 2009 lopulliset paperit allekirjoitettiin ja jymy-yllätys julkistettiin medialle. Suuren tontin lisäksi Hamina pystyi tarjoamaan riittävästi sähköä ja jäähdytysvettä sekä turvallisen ympäristön. Myös kaupungin asenne ratkaisi.
– Sitouduimme esimerkiksi viemään läpi erilaiset lupaprosessit mahdollisimman nopeasti ja joustavasti, apulaiskaupunginjohtaja Kari Halonen kertoo.
Googlen palvelinkeskus on parhaillaan rakenteilla. Halonen uskoo, että tunnetun yrityksen asettuminen Haminaan tuo alueelle uusia yrityksiä.
– Googlen tuoma imagohyöty on valtava. Nimen tuntevat kaikki, ja yhtiö on suosituin työpaikka maailmassa.
Työtä on kuitenkin edelleen tehtävä hartiavoimin. Cursorin Hannu Karavirta painottaa suunnitelmallisuutta ja markkinoinnin kohdistamista yrityksiin, joille Haminan ympäristö todella sopii. Hänen mukaansa yritykset arvostavat aktiivisuutta, nopeutta ja luottamuksellisuutta.
– Meidän tulee osoittaa, että täältä todella pesee. Voimme taata yritykselle mahdollisimman vaivattoman asettumisen. Tämä edellyttää yrityksen toimintamallin syvällistä ymmärtämistä, Karavirta sanoo.
Bittejä ja tuulta
Googlen lisäksi Hamina on onnistunut houkuttelemaan kaupunkiin Winwindin, joka valmistaa tuulivoimaloita. Apulaiskaupunginjohtaja Kari Halonen uskoo, että Googlen ja Winwindin heijastusvaikutukset ovat laajat Haminan alueella. Molemmat yhtiöt tarvitsevat ympärilleen alihankkijoita ja palveluntuottajia.
– Alueen elinkeinorakenne on melkoisessa muutoksessa. Uusiutuva energia ja it-ala tulevat vahvasti perinteisen paperinvalmistuksen tilalle.
Tuulivoimayritys Winwindin tuotantolaitos aloitti toimintansa Haminassa lokakuussa 2009. Se työllistää noin 250 työntekijää. Myös Winwindin saaminen kaupunkiin teetti runsaasti työtä. Ratkaisevaa oli kaupungin, Cursorin ja rakennusyhtiö OKAn perustama kiinteistöyhtiö, joka rakennutti Winwindille uuden tehdaskiinteistön 18 miljoonalla eurolla.
Kaupunki on taannut hankkeeseen tarvitut lainat. Winwind on vuokrannut tehdastilat kymmeneksi vuodeksi. Lisäksi sopimukseen kuului, että Haminan Energia tilaa yhtiöltä neljä tuulivoimalaa. Apulaiskaupunginjohtaja Kari Halonen sanoo, että ilman kaupungin aktiivista roolia Winwindin kaltaista kasvuyritystä tuskin olisi saatu Haminaan.
Winwind on alun perin suomalainen yritys, jonka pääomistajat ovat tätä nykyä Intiassa ja Abu Dhabissa.
– Kilpailu yritysten sijaintipaikasta on äärimmäisen kovaa kaupunkien ja maiden välillä, Halonen huomauttaa.
Linkit
Näin Google tuli Suomeen (Talouselämä)
EAKR-ohjelmat Suomessa
Lisää jutun teemoista
EAKR, Google, Hamina, rakennemuutos, tuulivoima