Suomalaiset saavat lähivuosina maistaa kroatialaisia säilykekurkkuja, hunajaherkkuja ja ekotuotteita, uskoo Inexin yhteyspäällikkö Ismo Karvinen.
Katja Palhus
Kuva Futureimagebank
18.11.2009
Inex Partners on lähtenyt hakemaan suomalaisille uusia makuja Balkanilta. Inexin yhteyspäällikkö Ismo Karvinen tutustui vuonna 2007 ulkoministeriön tuontikauppaseminaarissa Finnfundin hallinnoimaan liikekumppanuustukeen. Hän sai yrityksen johtoryhmän innostumaan mahdollisuudesta etsiä uusia tavarantoimittajia Länsi-Balkanilta.
Inex hankkii ja kuljettaa päivittäistavaroita Suomen S-ketjun lisäksi Venäjälle ja Baltiaan.
– Halusimme olla liikkeellä ennen kilpailijoita, Karvinen sanoo.
Jugoslavian 1990-luvun sotien takia koko Balkanin kartta oli jäänyt tuntemattomaksi.
Tukea yrityksille
Kansainvälisistä markkinoista kiinnostuneet yritykset voivat etsiä kumppaneita Euroopan komission Enterprise Europe Network – Yritys-Eurooppa -verkoston sivuilta.
Rahoitusta ja neuvoja Länsi-Balkanilla, Venäjällä ja kehitysmaissa toimivat yritykset saavat Finnfundista.
Kroatia lupaavin maa
Finpro selvitti Inexin pyynnöstä mahdollisia tavarantoimittajia. Työ sujui ripeästi, sillä Inexillä tiedettiin tarkasti, millaisten tuotteiden toimittajia etsitään. Finpron ehdottamista tavarantoimittajista 80 prosenttia oli Kroatiasta, joka on alueen kehittynein maa.
Osalle yrityksistä Karvinen lähetti tarjouspyynnön ja sai paluupostissa tuotenäytteitä. Niistä paljastui, että kroatialaiset ruuat ovat usein suomalaiseen makuun liian suolaisia ja rasvaisia. Positiivista on, että toimittajien kapasiteetti on Suomen markkinoille riittävän suuri.
Karvinen osallistui myös Zagrebissa pohjoismaiden suurlähetystöjen tapahtumaan, jossa pääsi tapaamaan päivittäistavaroiden toimittajia.
– Siellä selvisi, että kroaatit valmistavat jo monia tuotteita saksalaisille kilpailukykyiseen hintaan. Kroaattien hyvä koulutus ja sujuva englannintaito helpottavat yhteydenpitoa.
Tuonnin esteenä ovat makuerojen lisäksi olleet vanhanaikaiset tuotepakkaukset.
– Osuvaa ostettavaa ei löytynyt heti, mutta kyllä sitä vielä löytyy, Karvinen toteaa.
Länsi-Balkanin talouskasvu on yhtä nopeaa kuin EU:hun vuonna 2004 liittyneissä jäsenmaissa. Alueeseen kuuluvat Albania, Bosnia-Hersegovina, Kroatia, Kosovo. Makedonia, Montenegro ja Serbia.
Nuoria valtioita vaivaavat vielä heikko hallinto, korruptio ja Jugoslavian ajalta periytyvät talouden rakenneongelmat.
Linkit
Yritys-Eurooppa-verkosto
Finnfund
Finpro
Komission laajentumissivut
Lisää jutun teemoista
elintarvikkeet, kauppa, Kroatia, Laajentuminen
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.