Uskotko, että eurokriisi saadaan tänä vuonna hallintaan?
Googlen tulo Haminaan oli työvoitto EU:n tukemalle SummaRun-hankkeelle.
Europeiska ombudsmannen Nikiforos Diamandouros ger akt på att öppenheten i EU inte ger vika för dataskyddet.
Ei tarvitse istua parlamentissa, jotta voi vaikuttaa Brysselin päätöksiin, tietää STTK:n Leila Kurki.
Euroopan oikeusasiamies Nikiforos Diamandouros vahtii, että avoimuus ei jää EU:ssa tietosuojan jalkoihin.
Huhun mukaan EU määräsi teurastamon vaihtamaan kattonsa värin sinisestä valkoiseksi.
Parlamenttisimulaatiossa koululaisille selviää, miten päätökset syntyvät Brysselissä ja Strasbourgissa.
Suomalaiset saavat lähivuosina maistaa kroatialaisia säilykekurkkuja, hunajaherkkuja ja ekotuotteita, uskoo Inexin yhteyspäällikkö Ismo Karvinen.
Yksi Euroopan unionin Galileo-satelliittijärjestelmän paikannussatelliiteista nimetään suomalaisen 9-vuotiaan Anna Shemyakin mukaan.
Lelujen turvallisuus parani vuoden vaihteessa huomattavasti, kun uusi laki lelujen turvallisuudesta astui voimaan.
Euroopan unionilla on Suomen poliittisessa keskustelussa ja kansalaisten elämässä keskeinen merkitys.
Joskus ajattelen, miten paljastavan päiväkirjan meistä jokaisesta antaisi viimeisen viiden vuoden aikana luettujen kirjojen luettelo.
Muutin mieheni kanssa kuukausi sitten synnyinkaupunkiini Helsinkiin kahdeksan Barcelonan vuoden jälkeen. Miehelleni kyseessä on ensimmäinen ”vieraaseen” maahan muutto. Maahanmuuttajana pidän vähän itseänikin, kaikki tuntuu niin erilaiselta.
Normandian Ouistreham vaihtui elokuussa Suomen Helsingiksi. Koko syksynä en ole Ranskaan kummoisemmin kaivannut. Paitsi meidän vanhaan rantaamme.
Italiassa eletään nyt historiallisia hetkiä. Lähes kaksi vuosikymmentä hallinneen Silvio Berlusconin valtakausi maan pääministerinä on tullut tiensä päähän. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana selviää, romahtaako Italia velkataakkansa alle vai kohoaako maa uuteen kukoistukseen.
PUHUTUIMMAT JUTUT