Kestohuhun mukaan Suomen kallis ruoka johtuu eurosta.
Minna Suihkonen
Kuva Futureimagebank
21.10.2009
Yleisönosastoilla ja keskustelupalstoilla väitetään ruuan kalliin hinnan johtuvan eurosta. Pitääkö uskomus paikkansa, kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen Tilastokeskuksesta?
– Euroon siirtyminen ei nostanut ruuan hintaa. Nyt siitä on niin pitkä aika, että hintoihin ovat vaikuttaneet jo lukemattomat tekijät, Lehtinen toteaa.
Kun euro otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2002, Tilastokeskus ja Kuluttajatutkimuskeskus tutkivat valuutan vaihdon hintavaikutuksia.
– Euron vaikutus ruuan hintaan kaupoissa oli olematon. Kahviloiden hinnoissa oli pientä nousua.
Myöhemmin selvitettiin, miten suomalaiset suhtautuivat tutkimustuloksiin.
– Kävi ilmi, että 97 prosenttia kansasta ei uskonut niitä.
Suomalaiset ovat siis pitäneet kiinni uskostaan euron syyllisyyteen.
– Jään tuttavapiirissäkin yksin, kun aiheesta keskustellaan. Se on kuin seinää puskisi, Lehtinen sanoo.
Ruuan reaalihinta pysyi lähes samalla tasolla vuodesta 2002 vuoden 2007 syksyyn. Silloin tuotantokustannusten nousu sai ruuan kallistumaan kaikkialla maailmassa, myös Suomessa.
Korot sekä energian ja raaka-aineiden hinnat ovat kuitenkin tulleet jo alas. Monessa muussa EU-maassa ruoka onkin tänä vuonna halventunut. Suomessa hinnat ovat yhä hiukan korkeammalla kuin vuosi sitten. Miksi?
– Hyvä kysymys. Kilpailutilanteella saattaa olla tekemistä asian kanssa.
Linkit
Tilastokeskuksen artikkeli aiheesta
Lisää jutun teemoista
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.
Eihän se hintojen nousu eurosta johtunut, vaan siitä, että joillakin aloilla kaupat pitivät lähestulkoon samat hinnat markkoina ja euroina. Tämä näkyi varsinkin rakennustarvikkeiden hinnoissa. Hyvä esimerkki on tapettirullan hinta. Markkoina tyypillinen hinta oli kymmenen markkaa rulla, euroina kymmenen euroa rulla. Kymppi kuin kymppi. Ja kyseessä oli sama tapetti.