Uskotko, että eurokriisi saadaan tänä vuonna hallintaan?
Rahoittajat ja paulapelottomat verkostoituivat eurooppalaisten naiskeksijöiden seminaarissa.
EU:s vinreform förbättrar de europeiska vinernas möjligheter i kampen mot vinerna från Nya världen.
Kestohuhun mukaan Suomen kallis ruoka johtuu eurosta.
Michael Elle oli mukana etujoukoissa Berliinin muurin murtuessa 9. marraskuuta 1989.
EU:n viinialan uudistus parantaa Euroopan viinien mahdollisuuksia pärjätä kilpailussa uuden maailman tuottajille.
Yksi Euroopan unionin Galileo-satelliittijärjestelmän paikannussatelliiteista nimetään suomalaisen 9-vuotiaan Anna Shemyakin mukaan.
Lelujen turvallisuus parani vuoden vaihteessa huomattavasti, kun uusi laki lelujen turvallisuudesta astui voimaan.
Euroopan unionilla on Suomen poliittisessa keskustelussa ja kansalaisten elämässä keskeinen merkitys.
Joskus ajattelen, miten paljastavan päiväkirjan meistä jokaisesta antaisi viimeisen viiden vuoden aikana luettujen kirjojen luettelo.
Muutin mieheni kanssa kuukausi sitten synnyinkaupunkiini Helsinkiin kahdeksan Barcelonan vuoden jälkeen. Miehelleni kyseessä on ensimmäinen ”vieraaseen” maahan muutto. Maahanmuuttajana pidän vähän itseänikin, kaikki tuntuu niin erilaiselta.
Normandian Ouistreham vaihtui elokuussa Suomen Helsingiksi. Koko syksynä en ole Ranskaan kummoisemmin kaivannut. Paitsi meidän vanhaan rantaamme.
Italiassa eletään nyt historiallisia hetkiä. Lähes kaksi vuosikymmentä hallinneen Silvio Berlusconin valtakausi maan pääministerinä on tullut tiensä päähän. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana selviää, romahtaako Italia velkataakkansa alle vai kohoaako maa uuteen kukoistukseen.
PUHUTUIMMAT JUTUT