Europa

Vivi-Ann Sjögren: Ruualle pitää antaa aikaa

Tuoretiskien kepulikonsteista ei tarvitsisi kohista, jos Suomessa otettaisiin oppia Etelä-Euroopan ruokakulttuurista, sanoo Vivi-Ann Sjögren.

Minna Suihkonen
Kuva Tomi Westerholm
23.9.2009

Kirjailija Vivi-Ann Sjögren ehdottaa tapaamispaikaksi Bembölen kahvitupaa Espoossa. Idyllinen lounaskahvila on kaupungissa yksi harvoja paikkoja, joista saa suomalaista ruokaa. Vaikka meillä on julkkiskokkeja ja hyviä ravintoloita, ruokakulttuurimme perusta ei Sjögrenin mielestä ole häävissä kunnossa.

Vivi-Ann Sjögren on monille tuttu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen ruokajuttujen kirjoittajana. Lisäksi hän on kirjoittanut lukuisia matkakirjoja, joissa ruoka ja ruokakulttuuri ovat tärkeässä osassa.

Sjögrenin mielestä Euroopan ruokakulttuureihin voi vetää karkean rajan Ranskan seutuville. Etelä-Euroopassa ruokaa arvostetaan paljon enemmän kuin pohjoisempana. Esimerkiksi Espanjassa oman seudun ja kotikylän erikoisuuksia pidetään suuressa arvossa.

– Joka kylällä on omat makkaransa, juustonsa, leipänsä ja papumuhennoksensa.

Ruuan ja ruokailun arvostuksesta kertoo Sjögrenin mukaan myös Espanjan siestakulttuuri.

– Ruokaa laitetaan kotona. Ruokailulle on varattu aikansa, johon myös työelämä on mukautunut.

Mutta kertooko siestakulttuuri myös epätasa-arvosta? Eivätkö ruuan tee naiset, jotka ovat jääneet kotiäideiksi? Näin ei enää ole, vastaa Sjögren. Hänen mukaansa myös Espanjassa iso osa naisista käy nykyään töissä.

– Ihmiset suunnittelevat päivänsä niin, että kotiruokailu onnistuu.

Vallankumous tarpeen

Suomeen taitaa olla turha toivoa siestaa, mutta jonkinlaista vallankumousta Sjögren toivoisi. Hänen mielestään suomalainen ruokakulttuuri ei kohene ennen kuin ruokaa ja syömistä aletaan arvostaa ja sille annetaan aikaa.

– Tilastojen mukaan ruuanlaittoon käytetään enää noin 17 minuuttia päivässä, kirjailija suree.

Sjögren toivoo myös, että suomalaiset vaatisivat kaupoilta tuoreita ja laadukkaita tuotteita, ei vain halpoja hintoja.

Vivi-Ann Sjögren on tutustunut herkkupöytiin maailman eri kolkissa Saharan aavikolta Viron Vormsiin. Mieluisin ruokakulttuuri on silti helppo valinta. Se on Välimeren keittiö.

– Kun tulin ensimmäistä kertaa Italiaan 1960-luvulla, tunsin olevani kotona. Minun ei ollenkaan tarvinnut totutella oliiviöljyyn ja valkosipuliin.

Oliiviöljyä ei tuolloin saanut Suomesta lainkaan, ja ruokaohjeissa valkosipulia neuvottiin kysymään apteekista. Monet muutkin nykyisin arkiset tuotteet olivat ihmeellisiä.

Vuonna 1962 Sjögren osti ensimmäistä kertaa paprikan. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Koko päivän olen kuljeskellut ja katsonut paprikaa. Huomenna halkaisen sen ja katson, millainen se on sisältä.”

EU-Suomessa kuka tahansa voi ostaa oliiviöljyä ja paprikaa. Se on Sjögrenistä hienoa.

– Yhä useammalla ihmisellä on yhä enemmän tietoa erilaisista ruuista.

Kaikki yhdentymisen vaikutukset eivät kuitenkaan näytä myönteisiltä. Kirjailija harmittelee sitä, että eri puolilla Eurooppaa kauppojen homejuustohyllyä hallitsee sama tanskalainen merkki. Se tarkoittaa ruokakulttuurin köyhtymistä.

Ilot ja surut lautasella

Tarkkaavaisille silmille ja uteliaalle mielelle lautasen sisältö voi kertoa huimia tarinoita maiden ja kansojen yhteyksistä. Länsi-Afrikan Beninissä Sjögren törmäsi ihmeekseen ruokalajeihin, joilla oli portugalinkieliset nimet.

Arvoitus ratkesi lopulta. Beninistä on viety orjia Portugalin siirtomaahan Brasiliaan. Osa heistä palasi ja toi reseptejä tullessaan.

Ateria voi kertoa eurooppalaisten harjoittamasta kolonialismista ja riistosta. Toisaalta eurooppalaiset ovat tuoneet uusia ravintoaineita eteläisten maiden keittiöihin, Sjögren muistuttaa.

Joka tapauksessa ruuat paljastavat paljon ihmisten ja kulttuurien ikiaikaisesta kohtaamisesta.

– Koko elämä iloineen ja suruineen tulee eteen lautasella.

Linkit

Sjögrenin kirjailijaesittely (Schildts Kustannus)

Lisää jutun teemoista

kulttuurierot, ruoka, Vivi-Ann Sjögren