
Tampereen FICAM-keskus on eurooppalainen edelläkävijä eläinkokeita korvaavien menetelmien kehittäjänä.
Tuomo Tarvas
Kuva Futureimagebank
21.9.2009
Tampereen yliopiston FICAM-keskuksessa tiedetään, että eläinkokeet eivät ole ainoa vaihtoehto lääkkeiden, teollisuuskemikaalien ja kosmetiikan tuotekehityksessä. Vaihtoehtomenetelmien keskus FICAM perustettiin joulukuussa. Se kehittää soluviljelmillä tehtäviä testejä.
Lähtömateriaali on ihmisperäistä kudosta tai kantasoluja. Kudosta tutkijat saavat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tutkimuskudospankista.
FICAM on toistaiseksi tutkimusmenetelmiensä hyväksymis- ja valmisteluvaiheessa. Työntekijöitä on tällä hetkellä reilu kymmenen.
Miljoonia eläimiä kuolee
Tärkein syy FICAMin perustamiselle oli johtaja Tuula Heinosen mukaan se, että eläinkokeiden määrää Euroopassa on vähennettävä.
– EU:ssa käytetään vuosittain noin 12 miljoonaa koe-eläintä. Kemikaaliasetus REACHin velvoitteiden täyttämisen on arvioitu lisäävän määrää yli kymmenellä miljoonalla seuraavan yhdeksän vuoden aikana, Heinonen huomauttaa.
EU:n koe-eläinlainsäädäntö kannustaa eläinkokeiden vähentämiseen. Lainsäädännön kulmakivi on kolmen R:n periaate. Kokeisiin käytettävien eläinten määrää ja eläinten kokemaa kipua tai epämukavuutta on vähennettävä (reduce, refine) tai eläinten käyttö korvattava kokonaan muilla menetelmillä (replace).
EU:n eläinkoedirektiiviä uudistetaan parhaillaan, ja vaatimus 3R-menetelmien edistämisestä tiukkenee. Jäsenvaltioiden pitää osoittaa kansallisesta tutkimusrahoituksestaan tietty osuus eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen, mikäli uudistus toteutuu esityksen mukaan.
Halvempaa kuin eläinkokeet
Eläinkokeet eivät Tuula Heinosen mukaan mallinna aina riittävän hyvin aineiden vaikutuksia ihmiseen. Lisäksi vaihtoehtoiset menetelmät säästävät rahaa.
– Vaihtoehtomenetelmillä voidaan tehdä kokeita enemmän ja nopeammin murto-osalla eläinkokeiden kustannuksista, Heinonen toteaa.
FICAMissa kehitetään validoituja menetelmiä ennen muuta lääkkeiden tehon ja turvallisuuden tutkimuksiin sekä teollisuuskemikaalien ja kosmetiikan turvallisuustutkimuksiin.
Lyhytaikaista myrkyllisyyttä ja ärsyttävyyttä mittaavat kokeet voidaan Heinosen mukaan jo nyt osittain korvata vaihtoehtoisilla menetelmillä. Suurin haaste ovat pitkäaikaista myrkyllistä mittaavat kokeet.
– Tällä hetkellä niiden täydellinen korvattavuus tuntuu epätodennäköiseltä, Heinonen toteaa.
Linkit
Euroopan vaihtoehtoisten tutkimusmenetelmien validointikeskus
Komission koe-eläinsivut
Lisää jutun teemoista
Eläinkokeet, kemikaalit, REACH
Kommentointiohjeet
Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.
Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.
Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.