Islanti matkalla EU:hun

islanti matkalla brysseliinIslanti selätti pankkikiistan, joka uhkasi maan EU-jäsenneuvotteluja. Oikeudet kalavesiin voivat vielä keikuttaa paattia.

Tuomo Tarvas
Kuva: Futureimagebank
23.9.2009

Islanti voi päästä EU:n jäseneksi nopeasti, mutta ennen sitä maan pitää panna aisoihin monta poliittista kuumaa lähdettä. Islannin parlamentti päätti heinäkuussa hakea EU:n jäsenyyttä.

Ensimmäisen pahan karikon Islanti on jo ylittänyt. Se liittyi verkkopankki Icesaveen, joka meni konkurssiin vuosi sitten. Konkurssissa yli 300 000 asiakasta menetti yhteensä neljän miljardin euron säästöt. Asiakkaat olivat pääasiassa hollantilaisia ja brittejä. Valtiot maksoivat rahat takaisin kansalaisilleen.

Islannin piti ottaa miljardilaina, jotta se pystyisi korvaamaan Icesaven tappiot Hollannille ja Britannialle. Vaikka 70 prosenttia islantilaisista vastusti lainan ottoa, maan parlamentti päätti hyväksyä sen elokuun lopulla.

Ennen päätöstä Hollanti ilmoitti, että talletusten korvaaminen on ehto Islannin kelpuuttamiselle jäsenkandidaatiksi.

Kalastus halutaan turvata

Kalastusoikeuksista tulee kiperä kysymys Islannin jäsenyysneuvotteluissa. Islanti haluaa turvata oikeutensa omiin aluevesiinsä ja rajoittaa poikkeusluvalla muiden EU-maiden alusten pääsyä vesilleen. Kalastus on Islannin pääelinkeino.

Islanti haluaa myös turvata maataloutensa. Maa on lihan, maitotuotteiden, kananmunien ja monien vihannesten suhteen omavarainen.

– Haluamme pysyäkin sellaisena, Islannin Suomen-suurlähettiläs Hannes Heimisson toteaa.

Heimissonin mukaan kalastusteollisuudessa toimivat islantilaiset ovat usein kovimpia EU:n vastustajia.

Kannattajia ja vastustajia

Erikoistutkija Hiski Haukkala ulkoministeriöstä arvioi, että Islanti voisi liittyä EU:hun aikaisintaan vuonna 2012 tai 2013, jopa ennen Kroatiaa.

– Jos Kroatian neuvottelut viivästyvät, ei voi sulkea pois sitä, että Islanti liittyisi ensin, Haukkala arvioi.

Laajentumiskomissaari Olli Rehn on kuitenkin vakuuttanut, ettei Islanti ohita Kroatiaa jäsenyysjonossa. Gallupeissa islantilaisista on löytynyt tasaisesti jäsenyyden vastustajia ja kannattajia. Mitä reilun 300 000 asukkaan Islanti sitten tarjoaisi 500 miljoonalle EU-kansalaiselle?

– Voimme tarjota esimerkkiä kestävissä energiaratkaisuissa. Meillä on myös runsaasti kokemusta kalastussektorista, suurlähettiläs Heimisson mainostaa.


Linkit
EU ja Islanti

Lisää jutun teemoista

,





L�het� kavereille

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Kommentointiohjeet

Europa-verkkojulkaisun kommentit ilmestyvät sen jälkeen, kun Europan toimitus on hyväksynyt ne. Europan toimitus päättää itsenäisesti kommenttien julkaisemisesta. Voit käyttää nimimerkkiä, eivätkä keskustelut vaadi rekisteröitymistä. Viestien on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia. Kirjoittaja on rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa vastuussa kirjoitustensa sisällöstä.

Linkkejä julkaistaan vain poikkeustapauksissa. Muotoile mielipiteesi mieluummin itse. Toimitus voi lyhentää liian pitkää kirjoitusta.

Europa ei rekisteröi kommentoijia eikä luovuta heidän yhteystietojaan ulkopuolisille.