EU suitsii sikainfluenssaa

pandemia

Euroopan unioni on käynyt sikainfluenssan kimppuun yhteistyöllä ja viestinnällä.

Kirsi Salo
Kuva Futureimagebank
20.5.2009

Uuden influenssapandemian uhka on puhuttanut Euroopan komissiota viime viikkoina.

– Lintuinfluenssasta opittiin, että yhteistyötä pitää tehdä, lääkintöneuvos Merja Saarinen sosiaali- ja terveysministeriöstä sanoo.

Pandemian pelossa jäsenmaat tekivät omat varautumissuunnitelmat. Nyt oppia on otettu toinen toiselta.

Uusi vihollinen on sikainfluenssa, viralliselta nimeltään influenssa A(H1N1). Epidemiataistelussa EU:n tehtävä on pitää yllä asiantuntijoiden yhteistyötä ja vaihtaa tietoa. Konkreettisista toimenpiteistä, kuten lääkevarastoista, vastaa kukin jäsenmaa itse.

Tartunnoista tieto kaikille jäsenmaille

Unionilla on varhaisvaroitusjärjestelmä, joka yhdistää jäsenmaiden terveysviranomaiset ja EU:n komission.

Jokaisen jäsenmaan on raportoitava, mitä se on tehnyt ja aikoo tehdä epidemian torjumiseksi sekä miten maa ohjeistaa kansalaisiaan. Myös kaikki tartunnat on raportoitava. Varhaisvaroitusjärjestelmä on osa unionin tartuntatautiviraston ECDC:n toimintaa. Virasto sijaitsee Ruotsin Solnassa.

Tartuntatautivirastossa EU:n komissio ja jäsenmaat neuvottelevat muun muassa siitä, mitä eri jäsenmaissa tehdään epidemioiden torjumiseksi. Virasto pitää jäsenmaat ajan tasalla ja jakaa toimintaohjeita. Sieltä saa tietonsa myös Maailman terveysjärjestö WHO.

– Yhteydenpidon hyvä puoli on se, että päästään yhteisille linjoille, lääkintöneuvos Merja Saarinen sanoo.

Hiljattain EU esimerkiksi päätti, että Meksikoa ei eristetä. Rajojen sulkemisesta ei Saarisen mukaan yleensä ole hyötyä.

ECDC:n apuna on terveysturvallisuuskomitea, joka koordinoi EU-maiden välistä yhteistyötä. Ylimmällä tasolla EU:n varotoimia johtaa Terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosasto. Tartuntatautivirasto päivittää influenssaepidemian tilanteen joka päivä verkkosivuilleen. Sivuilta löytyvät myös ajantasaiset ohjeet sekä terveysammattilaisille että matkailijoille.


Linkit

Euroopan terveysvirasto

Lisää jutun teemoista

,





L�het� kavereille